Aika syö ihmistä

Aika muttaa ihmistä ja ihminen muuttuu ajan myötä, lisääntyneiden vuosien myötä ihminen ikääntyy, persoonallisuus kenties muuttuu, mutta ennenkaikkea ihminen ei yleensä nuorru vuosien myötä, ainakaan luonnollisin keinoin..

Tämän sain huomata kun kävin eilen tapaamassa ihmistä jonka olen viimeksi nähnyt noin 2 ½ vuotta sitten, kyseessä oli eräs tuttavani jonka kanssa välit oli siinä välissä poikkikin jonkunaikaa, mutta jutteluyhteys löytyi jossain vaiheessa taas ja eilen kävin kyseistä henkilöä tapaamassa.

Olen kuullut ennenkin kyseisen asian, kaveri jonka näin kesällä ei ollu nähnyt muo ½ vuoteen jä hänen mielestään olin vanhetunnu pari vuotta. Mitä luulette että reippaat 2 vuotta väliä tekee sitten? Kyseiselle ihmiselle iski ilmeisesti pienimuotonen shokki, koska koko tapaamisajan kyseinen ihminen oli suhteellisen hiljainen minua kohtaan, taisi lyödä aika järkytyksenä ilmeisesti kuinka paljon kasvonpiirteeni ovat vuosien ja ennenkaikkea myös sairauteni myötä muuttuneet. Olen itsekkin asian huomannut, sairauteni aikana olen vanhentunnut, enemmän kuin fyysinen aika joka on kulunnut sairastumisesta.

2½ vuotta on suurinpiirtein karkeasti aika jonka olen sairastannut, lokakuussa 2009 hakeuduin lääkärille, kuten olen aiemmin maininnut, elämme nyt maaliskuuta 2012, vuodet ja kuukaudet ovat muokanneet minua, niin ihmisenä luonteen osalta, kuin myös fyysisesti. Väittäisin itse karkeasti että fyysisesti tapahtunnut vanhentuminen on tapahtunnut tuplana, väittäisin sairauteni aikana vanhetuneeni noin 5 vuotta. Totuudenperästä en sitten tiedä, että mikä on lähellä totuutta, mutta tuon asian huomaa parhaiten kun tapaa ihmisiä joita ei ole pitkään aikaan nähnyt.

Vielä kuvamateriaalina, arvioikaa itse:

Vuodelta 2009.

Noin kuukauden vanha kuva.

Aihe josta näen punaista

Tämä kirjoitus menee hieman aiheen ja asian vierestä, mutta kaipa tämäkin asia on osa tarinaani, joten miksipä sitä ei voisi kertoa ja julkaista, tuskin siitä mitään haittaa onkaan vaikkei tämä asia ainaskaan tiettävästi kuulu ns sairauteeni, mutta silti on osa tarinaani.

Synnyin aikoinaan maailmaan keskosena, josta uumoillaan että tämä ongelman ydin on lähtösin. Olen ollut koko elämäni pienikokoinen, virallisesti alipainoinen, pituudeltani olen muhkeat 163 centtiä, ja painoa on tällä hetkellä ruhtinaalliset 43 kiloa, BMI:ni(painoindeksini) on virallisesti joskus laskettu olevan 15,7 , ja kaikki alle 16:sta on sairaalloista alipainoa. Painoa olen yrittännyt monin keinon korottaa, siinä koskaan onnistumatta, ''korkeimillani'' olen painannut 45 kiloa siitä huipusta olleen tiputtu tähän 42-43 kiloon jossa ollaan tasasesti viihdytty.

Minun osalta, alle 40 kiloon tippuminen tarkoittaa tiputusta, tai suositeltua semmosta, koska tuon painon alittamisen jälkeen voimat alkaa olla ehtymässä ja yksinkertaisesti veto kropasta lähtee, joten esim joku vatsatauti tai muu vastaava ei minulle ole järin hauska tauti sairastaa, harvoin olen tiputuksessa siitä huolimatta ollut, vain kerran asiaa ollaan harkittu, mutta tiputukseen ei koskaan päädytty vaan tällöin lepo auttoi asiaan, ja lepo oli onneksi tällöin tarjolla.

Joku varmaan ehdottaisi tähän kohtaan, ''ala liikkumaan ja harrastamaan liikuntaa kyll lihakset kasvaa ja paino siinä mukana'', asia ei ole niin yksinkertainen, koska näin pieni kroppa laihtuu ensin ennenku alkaa tapahtuu painonnousua lihasten mukana, ja taistelessa rajalla, aina tulee vastaan tuo alle 40kg, elämässäni olen yhdessä vaiheessa harrastannut ammattiurheilua ja liikuntaa, tällöin saavutimme ''aikuisikäni' alimman painon, 36kg, kaveriaani siteeraten ''mistä helvetistä ne kilot voi oikeen pystyä ees lähtee'', niimpä, samaa mietin minäki, mutta niin vaan tapahtu.

Asiasta olen elämässäni kärsinnyt paljon, alipainoni tarkoittaa mm:ssa sydänongelmia, lihasten heikoutta, sekä muuta ei niin hauskaa,, tuorein lihasrevähdykseni on tältä päivältä jolloin kyljestä revähti lihas pelkästään hieman  nousemalla huonosti ylös sängystä. Tämä kertoo varmasti sen ettei asiat aina ole niin yksinkertaisia tai nautinnollisia.

Otsikkoon viitaten, asia jota vihaan on ihmisten ihannointi alhaiseen painoon, olen kuullut monen ihmisen suusta kuinka he kadehtivat minua ja alhaista painoani, ja kertovat kuinka he itse haluaisivat olla sairaalloisen laihoja, kumpa joku päivä ihmiset ymmärtäisivät ettei alipaino ole kaunista, luuranko ja kylkiluiden näkyminen ei ole hieo asia, eikä asia johon pyrkiäm sairaalloinen laihuus ei ole asia mitä pitää tai saa ihannoida. Laihuudessa ei ole mitään hyödyllistä tai kaunista, päinvastoin omasta mielestäni jo laihuuden ihannoiminen itsessään on sairasta ja asia joka pitäisi saada karsittua ihmisistä pois ja ihmiset ymmärtämään asiaa, laihuus ja alipaino on sairaus niin kuin ylipaino, ja sillä on omat haittansa, monet haitoista ja oireista on samat kuin ylipainossa.

Ihiset jotka ovat normaalin painon rajoissa tai lievässä ylipainossa, olkaa onnellisia.

Joskus tarvitaan vain pieni ele

Tarinani seuraava osa saa vielä hieman odottaa ja kypsyttää itteään, viime päivinä on pitännyt työn puolesta kiirettä, eikä väsyneenä kirjoitusmotivaatiota juuri sitten ole jotta sais mitenkään viisaasti ajatuksia kokoon, niin sen takia parepi sitt antaa olla ja pitää vähän taukoo kunnes saa parempaa jälkeä kirjoitettua ales, mutta ylimäärästä luppoaikaa on nyt tähän kohtaan kun pirteenä ylhäällä on ja töihinlähtö häämöttäisi tunnin kuluttua, joten otetaan taas näitä väliaikapohdintoja ja mietintöjä kehiin.

Olen aikasemmin kirjoittannu ainaskin jossain ja osittaisessa muodossa siitä asioista jotka on huonoina aikoina on pitännyt mielialaa ylhäällä, yhtä asiaa en ainaskaan muista mainineeni, joka on ylitse kaikkien muiden, jossei ihan nyt suvereenina ykkösenä, niin kärkijoukkoon tämän kategorian asioista kirkkaasti ainakin.

Nimittäin muiden ihmisen välittäminen, ajoittain, yksinkertainen lause josta huomaa että joku välittää siitä miten voi, piristää kummasti, vaikka teeskenteleekin henkilölle että kaikki olisi kunnossa, on kumminkin helpotus huomata että ympärillä on ihmisiä jotka välittää, sekä kysyy että miten voi, yksinkertasesta lauseesta ''Hei, miten sä voit?'' voi saada niin paljon iloa irti. Se tunne on ainakin omalla kohallani ollut jotain sanoinkuvaamatonta, varsinkin silloin kun kysymys on ihmisestä ja henkilöstä jonka ei odottaisi esittävän tuota kysymystä, joten parhaimmalta se on tuntunnut kun se on tullut puun takaa, ja ihmiseltä joka ei ole mitään sukua, koska tällöin, uskaltaisin väittää, että semmonen ihminen kysyy asiaa vilpittömästi, koska hän välittää asiasta aidosti.

Yksi tämmöinen tapaus on minulle jäänyt päällimmeisenä mieleen kaikista, eräs henkilö kysyi erään tapauksen jälkeen joka ilmenee myöhemmin tarinassani kun sen aika on, juuri tuon kysymyksen, täysin odottamatta esitti eräs henkilö, joka ei edes ollut muistini mukaan paikalla, kun eräässä tapahtumassa minun osaltani kävi hieman köpelösti ja asia päättyi ambulanssiin. Tämä on asia jota lämmöllä muistelen, ja muistan tuon lauseen ja tilanteen vieläkin, ja pystyn edelleen muistamaan ja näkemään sen verkkokalvoillani, muistan kyseisen henkilön katseen ja vilpittömyyden, kun hän tarttu minua takaapäin olkapäästä.

Käänyttyäni kyseinen henkilö kysyi vilpittömällä ja huolestuneella katseella ''Hei M, mä kuulin viime viikosta, miten sä voit, onks kaikki kunnossa?''. Tuolloin tuon tapauksen johdosta läpikäytiin myös rankkoja hetkiä, ja kyseisen ihmisen esittämä kysymys auttoi kaikessa positiivisuudessaan paljon. Jos joskus satut lukemaan tämän, kiitos vielä et välitit sillon Emmi, et varmaan ite enään ees muista koko asiaa, mutt mulle se oli tärkeetä sillon, ja edelleenki arvostan asian hyvin korkeelle asioista matkani varrella.

Samaan tapaukseen liittyen  muistiini on myös jäänyt erään ihmisen facebookkiin pistämässä kannustusviesti, joka sairaalasa kotiuduttua, rehellisesti sanottuna, itkin kun luin sen, myös kyseinen viesti oli erittäin tärkeä, ei vain välittämisen vuoksi, vaan kyseinen viesti myös näytti ja todisti että kyseinen ihminen arvostaa panostani eräässä asiassa liittyen tuohon tarinanosaan joka tulee jossain kohtaa vastaan. Kuten edellisen ihmisen kohdalla, jos joskus satut lukemaan tämän, ja tunnistat itsesi vaikka varmaan sinäkin olet unohtannut jo tuon asian, kiitos Skoggis viestistä. 


Näihin sanoihin hyvää yötä, tämä mies lähtee tekee töitä ja palvelemaan ihmisiä jotta Suomi pyörii tien päällä.

Costa Concordia - Ristelijän katasrofi

Erillaisista tarinoista puheenollen, JIM D: Costa concordia - Risteilijän katasrofi

Ruutu: Jim D: Costa Concordia - Risteilijän katasrofi

Kaikilla kyseinen onnettomuus varmasti tuoressa muistissa, joten varmasti myös tuore dokumentti on hyvä ahmasta itseensä.

Pojasta kasvoi mies...

...mutta sisäinen pikkupoika ei katoa koskaan

Oikeestaan, tuo loppuvuosi 2009 ja erityten tuo joulun ja uudenvuoden tapahtumat muutti minua ihmisenä suhteellisen paljon, oikeestaan, ne päivät ja viikot ovat olleet varmaankin yksi suurimista asioista jotka on muuttannu muo ihmisenä, sekä luonu sen ihmisen mitä tänäpäivänä olen.

Kyseisten kipujen sekä toimenpiteiden läpikäyminen oli sekä henkisesti että myös fyysisesti suhteellisen rankkaa, ei ku ne oli käynnissä, tai sinäänsä, tottakai fyysinen rasitus oli tällöin korkeimillaan, mutta psyykkinen rasitus tuli vasta jonkun ajan kuluttua, ku oikeesti pysähty miettimään mitä oli juuri tullu koettua ja käytyä läpi. Niin kipua, uupumusta, epätoivoa, mutta lopulta vaikeuksien kautta selvittiin pikkuhiljaa kaikista kivuista sekä vastoinkäymisistä huolimatta voittajaksi, sekä parempaa huomista kohti tuon tapauksen jälkeen, vaikka yleisellä tasolla, siitä ajasta asiat ovat vain monimutkistuneet ja vaikeutuneet. Polku elämässä on sen jälkeen vaikeutunnut, ollut kivinen sekä karikkoinen, monia asioita olen kokennut tuonkin aikajanan jälkeen, jotka ilmenevät tarinassani myöhemmin, mutta loppuvosi 2009 oli kaikista asioista merkittävin.

Nuo kivut ja läpikäydyt asiat kasvattivat henkisesti pojasta miehen, nimittäin moisten asioiden läpikäyminen, niin omassa päässä, kuin kaikki asiat jotka tapahtuivat, niistä ei selvii niin vaan, ilman että tajuaa pysähtyä, sekä käydä itse läpi tapahtumat, ja miettiä asiat läpi, sekä myöntää kaikki asiat mitä kävi, sekä ummentaa niistä kaikki positiivinen irti, niinkuin myös negatiivinen, jotta niistä oppi, sekä ennenkaikkea pystyy ammentamaan elämänkokemukseensa.

Oikeestaan näen asian niin, että ilman tuota joulua ja uuttavuotta 2009, kokonaismatkani olisi ollut vaikeempi, koska asiat jotka tapahtuivat tuon jälkeen olivat tuohon verrattuna kevyitä, mutta ilman tuota, ne olisi saattannu olla aika raskaita sekä vaikeita, mutta aina lopulinen ajatus tuon jälkeen oli ''oon selvinny pahemmastaki, miks en mä selviäis tästä?.


Myös tuon jälkeen tajusin kokemuksia läpikäydessäni, että tämä ei taidakkaan olla mikään pikkujuttu, ja tämä sairaus ja kaikki siihe liittyvä saattaa olla mukana elämässäni loppuelämäni, tavalla tai toisella, oikeestaan, näen niin että kaikki tämä valmisti minut tulevaan, olin tuon tapauksen jälkeen jo läpikäynyt paljon asioita ja mietteitä itekseni, joten olin henkisesti lujittunnut ja valmis tulevaan, mitä se siinä vaiheessa tarkoittikaan, olin kaiken tapahtuneen jälkeen valmiimpi ottamaan kaiken vastaan.

Oikeestaan, tätä tekstiä aloittaessani oli mielessäni paljon asioita ja näkökantoja joita kertoa ja kirjottaa, mutta kuten usein, pää on tyhjä, joten palataan asian mietiskelyyn jälleen joskus uudemman kerran.

Minua inspiroineita asioita

Jatkan tarinani kolmannella osalla varmasti huomenissa, tällä hetkellä pakkasten takia aivot tuntuu olevan sen verta jäätyneet ettei mitään viisasta ja johdannaista saisi aikaan, joten jatkanen siis joku toinen päivä ja keskityn tänään muihin asioihin.

On olemassa muitakin asioita jotka ovat ns 'inspiroineet'' minua vaikeina hetkinä, on olemassa eräs video jossa eräs tyttö jakaa tarinansa, sekä myös eräs biisi, joka on ollu olemassa lähes alusta lähtien muistini mukaan matkani varrella, biisiä on varmaan korvissani kulutettu monia satoja kuuntelukertoja, ellei olla jo ylitetty tuhannenki kuuntelukerran raja. Ei sillä väliä, kumminkin, kertoo varmaan etten biisin ole hirveän helposti kyllästynnyt, ja jotenkin, olen onnistunnut samaistumaan siihen biisiin.

Myös eräs tarina on viime kuukausina pitännyt pintansa, jota on katseltu, en tiedä miksi kyseisen tytön tarina on iskennyt minuun niinikään niin kovasti, mutta tarinassa vaan on sitä jotain, sekä tytön vilpittämöyydessä, sekä ujoudessa vaan on sitä jotain, tarina on inspiroiva, ja suosittelet itsekkin teitä katsomaan kyseisen tarinan loppuu, vaikka pariin otteseenkin, ja miettiä itse tarinaa. Kyseinen tarina seuraavassa.

Muitakin vastaavia asioita on ollut, ja varmasti bongaan uusia asioita aina tasaisin väliajoin jotka jäävät hetkeksi, tai kuten nämä kaksi, pitävät pintansa pidempäänkin, ja pysyvät elämässä mukana insiroimassa, ja antamassa voimaa sekä motivoimassa taistelemaan elämässä eteenpäin, no matter what.

Mietteitä asioiden ympäriltä

Kuten edellinen kirjoitukseni osoittaa, matkani varrella en ole epäonnesta, tai kivuilta säästynnyt, huikeita otteita tarinastani on vielä edessä ja tulossa, mutta välillä on pakko pysähtyä ja miettiä, miksi olen enään edes tässä?

Sairauteni ja matkani takia olen joutunnut luopumaan sekä sopeutumaan monissa asioissa, asioita on pitkä liuta ja lista, mutta mikään ei oikeestaan tule päällimmäisenä mieleen, oikeestaa, suurin asia mihin sairastumiseni on vaikuttannut on ammattini, sairauteni ja jaksamiseni takia jouduin venyyttämään opiskeluitani, ja lopulta luopumaan niistä, koska aika otti loppu, ja näin jälkikäteen ajatellen, myös jaksaminen oli tällöin suhteellisen lopussa. Minusta piti tulla levyseppähitsaaja/koneistaja, mutta, lähdin kulkemaan toista polkua, ja maanviljelyn ohella jota tulen jatkamaan ja ottamaan isältäni sukupolvenvaihdoksessa lähivuosina, mikäli terveys vain sallii. Tämän ohella, tällä hetkellä tulevaisuus näyttää talvisin auraushommilta yksinäisenä aurausurakoitsijana, sekä kesätöiden osalta avoimia kysymyksiä on vielä, joten tulavaisuus on jonkunverran hatara sekä epävarma, mutta siitä ei pidä lannistua, päinvastoin, intohimoa ja intoa pitää löytyä ja se pitää pystyä pitää, vaikka epävarmoja aikoja varmasti tämän ammatin parissa tuleekin, yksityisyrittäjän arki pitkine päivine minun terveydelläni varsinkaan, ei aina ole niin herkkua.

Palataan vielä tuohon johdanossa esille ottamaani kysymykseen, miksi enään olen täällä? Oikeestaan, kiitos siitä että psyykkeeni kaiken tämän keskellä on pysynnyt kasassa kuuluu monelle henkilölle, mutta erityisesti yksi ihminen on ollut tukenani matkani varrella, pikkuserkkuni, joka on ollut tukenani, ja toisessa päässä aina valmiina juttelemaan, kuuntelemaan, sekä ennenkaikkea vaihtamaan mielipiteitä sekä kokeumksia, koska hänkin on sairastunnut oireiltaan hieman samantyyppiseen sairauteen. Toinen hyvin korkealla arvotuksessani pitämäni henkilö on kummitätini, hän on vieraillut joka kerta sairaalassa kun olen siellä pidemmän aikaa ollut, hänellä on aina aikaa jutella, mikäli hän vain on kotona kun hänellä käyn. Hän on tukennut minua matkani varrella myös hyvin paljon. Mutta mieli lepää ja uskoa on pitännyt yllä se, että en ollut joutunnut luopumaan tai pysymän poissa pellolta, traktori voi olla hyvin huono paikka, tai hyvä paikka, siellä istuu monesti yksin useita tunteja omien ajatusten kanssa, siellä kerkee miettiä paljon asioita, koska kukaan ei ole niitä ajatuksia sekottamassa.

Myös eräs ihminen jonka olen ''menettännyt'', oli aikoinaan suurena tukena, niin kauan kun hän jaksoi sairauttani, sekä minua, hän joutui kohtamaan pahimmat päivät, ja ne hetket ja ajat jolloin psyyke oli romahtamaisillaan, lopulta hän ei kyennyt siihen, ja minun pyytäessäni välimatkaa, hän teki lopullisen pesäeron, sekä otti lopullisen etäsiyyden minuun, sekä jatkoi elämää minun jälkeeni, kai se sitten on vaan elämää, vaikka pahalta tuntuukin.

Mutta, ennenkaikea, tarina, matka sekä polku joka kasvatti pojasta miehen.

Mietteitä projektin ympäriltä

Vielä hieman mietteitä ennenkun aloitan varsinaisen projektin, ensimmäinen osa tarinastani tulee jossain vaiheessa tämän illan aikana, mutta ennen sitä, vielä hieman yleismietteitä.

Varmasti jossain vaiheessa joku eksyy lukemaan tarinaani joka miettii ''toi hakee vaan sääliä'', tälle ihmiselle voisin sanoa etten niin tee, vaikka siltä saattaisikin vaikuttaa, ainut motiivini tarinani julkituomiselle, on kertomus ja tarina siitä, että aina kaikki asiat jotka näkee itsestäänselvyytenä, ei aina ole jokaiselle itsestäänselvyys. Tästä tarinasta tulee osittain ehkä myös hieman sekava, koska tarinani alku tosiaan on yli 2 vuoden päässä, joten mtkan varrelta, on asioita päässy unohtumaan, yksi syy, miksi kadun sitä etten ottannut aiemmin aikaa ja uskallusta alottaa tämä projekti.

Tosiaan, kaikki tämä sai alkunsa lokakuussa 2009, joten jo monta päivää on tarinaa tarvottu eteenpäin, joskus asiat ovat tuntuneet helpommalta, joskus vaikemmalta, kuten aiemmin mainitsin, monia asioita on päässyt unohtumaan, ja täten ehkä, en varmaan pysty tuomaan tarinaa julki enään samalla tavalla, koska en tule saamaan kaikkea tarinan kannalta oleellista enään kirjoitettua ales tänne, mutta tulen yrittämään parhaani mukaan.

To be continued...

Alkusanat

Niille jotka eksyvät tänne blogiin tämän ensimmäisen tekstin kohalla, kysyvät varmasti itseltään, kuka mitä häh ja miksi?

Kuka? Olen 20 vuotias maanviljelijä eteläisestä uusimaasta, tarkemmin Siuntiosta kotoisin oleva ihminen.

Blogissa tulen jakamaan tarinani, jonka omistan, nuoresta iästä huolimatta, olen läpikäynyt elämässäni ajoittain synkkiäkin aikoja, aikoja jotka ovat välillä lannistaneet, mutta niistä ollaan noustu, palaan myöhemmin, vielä varmasti tämän illan aikana alkuun tarinani osalta kokonaan eri kirjoituksessa., sen verran voin kertoa että tarinan keskeisin osa on päivä josta kaikki alkoi, ja tämä oli 10.lokakuuta 2009, joten yli 2 vuotta olen jo omaa henkilökohtaista taistoa ja kamppailuani käynyt.

Blogin ulkomuotoa ja muuta vastaavaa tulen muuttamaan myöhemässä vaiheessa.

Lyöttäydy lukiaksi, ja varmasti saat ajateltavaa, monet ihmiset jotka ova tarinani kuulleet, ovat mykistyneet hiljaisuuteen ja menneet sanattomaksi, aika jakaa tämä tarina suuremalle yleisölle, are you ready?