Elokuussa 2009 aloin tuntea että kaikki ei ole ok, kärsin huonosta olosta, sekä käsittämättömistä päänsäryistä sekä huimauksesta, mutta, itsepäinen ja periksiantamaton jääräpää kun on, hakeuduin vasta lokakuussa lääkärin pakeille, tarkemipi päivämäärä oli tarkalleen 10.12.2009, 2 päivää ennen 18 vuotissyntymäpäiviä. Lääkäri ei aluks huolestunnut hirveesti, mutta mitatessaan pulssin, joka istuessaan normaalisti mulla on 60-80 välissä, ollessaan 145 lähti tutkimusket käyntiin, sydän tarkistettiin, sekä otettiin kasa verikokeita. Joten täysi-ikäisyys lähti minun osaltani hieman erilailla muista poiketen käyntiin, sairaalakäyntejä, verikokeita, sekä muuta asiaankuuluvaa, ei ehkä täydellisin tapa aloittaa täysi-ikäisyys?
Pari päivää tuosta ja tuli ilta jolloin olo meni niin heikoks että olin ajoittain tajunnan rajamailla, sukulainen heitti päivystykseen jossa vietin seuraavan vuorokauden tarkkailussa ja piuhoissa kiinni, siitä taas olo koheni niin että pääs kotiin ja paperit lähetettiin eteenpäin ja pyydettiin tarkempia tutkimuksia, niitä ei kumminkaan koskaan saatu pyynnöistä huolimatta.
Siitä pari päivää ja töissä menin niin huonoon kuntoon että työkaveri pakotti lähtemään sairaalaan, jossa oltiin taas joku aika ja siellä oltiin taas monitoroinissa, tämä toistu pari kertaa. 4 kerralla muistaakseni pakeilleni tuli sitten sairaalan ylilääkäri, tapaukseni oli herättännyt sen verta laajemman huomion, että ylilääkäri tuli tutkimaan, ylilääkäri puhui epäillystä että aiheuttaja oireilleni saattaa olla ylimääränen asia päässä, joten joudun pää magneettikuvauksiin. Kuvauksista ei lopulta löytynnnyt mitään hälyyttävää, ja sen jälkeen kunto parani taas. Jokaisella kerralla lähetettiin paperit eteenpäin tarkempiin neuroloogisiin tutkimuksiin, mutta koskaan ne ei tuoneet mitään tuloksia, myöhemmin sain tietää että lyhyeen ajan sisällä 2 kertaa lähetetyt paperit kuuluisi neurologien tutkia, ja minulta lähetettiin 4 vai 5 eri kertaa paperit.
Marraskuun puolessavälissä tapahtui siihen mennessä radikaalein asia, sukulaiseni muistotilausuudessa piti lähteä hakemaan kahvia, mutta en päässyt enään pöydästä ylös, jalat eivät yksinkertaisesti kantaneet, mutt kannettiin siitä makaamaan, ja ambulanssin tullessa olin siinä tilassa että en täysin tienny mikä päivä on ja missä olen, siitä sitten lanssilla sairaalaan josta päivystyksen kautta päädyin viikoksi osastolle, sairaalaan tullessa olin jo hieman paremmin tämän maailman puolella, lopulta keskuteltuani vastuussa olleen lääkärin kanssa päätimme yhdessä että osasto on mulle se paras osote, varsinkin kun ei neuroloogi halunnut tutkia muo, ja osastolle päädyttyäni, neurologiset tarkemmat tutkimukset oli pakko käynnistää neurologin toimesta kun osastopotilaana olin. Mutta tyylikkäin vaatetus kaikista sairaalakerroista oli tällöin, päivystyssessäkin hoitajat kehuivat että tyylikkäin potilas koko vuoron aikana, vaatetuksena oli tietenkin puku päällä ja ykkösissä mentiin lanssilla sairaalaan.
Osastolla ollessani tehtiin erillaisia kokeita, ja sain diagnoosin ongelmilleni, häiriö tasapainoelimessä, myöhemmin kävi ilmi että tämä diagnoosi oli virheellinen. Diagnoosi kumottiin myöhemmin toisen lääkärin toimesta virheellisenä diagnoosina, olin itsekkin suhteellisen skeptinen diagnoosiin, koska se ei koskaan selittänny kaikkia oireita, ainoastaan huimaukseni, päänsärkyjä, huonoa oloa ja jalkojen katamattomuutta ei kysenen diangoosi koskaan selittännyt.
Ongelmmat kyseisen neuroloogin kohdalla ja hänen haluttomuudessaan tutkia minua tarkemmin, johtuivat enemmän tai vähemmän siitä että koska olen niin nuori, niin eihän sen ikäsellä voi mitään vikaa olla terveydessä, eihän?
Sairauteni ja tarinani sai radikaalin jatkon joulukuussa 2009, tähän palaan myöhemmässä vaiheessa ja seuraavassa kirjoituksessani, joka ilmestyy varmasti lähipäivinä.
