Jatkoaika

Keskustelin pari viikkoa takaperin erään ystäväni kanssa enemmän ja vähemmän vähäpätösistä asioista kunnes jotakin kautta päädyimme keskustelemaan tilanteestani ja kokemistani ns uniongelmista sekä elämästäni ja siitä vaiheesta elämää missä tällä hetkellä elän. Taustana sanottakoon että en muista koska viimeksi olisin nukahtannut ennen kello 5:tä. Toki vuorokausrytmini on osittain sekaisin, mutta kyse on myös elämäntilanteen painamisesta päälle.

Ystäväni luonnehti tilannettani sanomalla ''Oon kyll kattonnu suo jonkunaikaa, ja miettinny et sä elät jatkoajalla tällä hetkellä, mutt oon ajatellu olevani kenties väärässä, mutt tää vahvistaa mun mielipiteen.''. Eikä hän väärässä ole, luonnehdinta on aika oikea, eikä hirveän kaukaa haettu ees. Elän tällä hetkellä suvantoa, eräänlasta välivaihetta elämässäni. Olen osittain työttömyyteni vuoksi tippunnut tyhjänpäälle ja yllätyksellinen irtisanominen heinäkuussa 2013 tiputti minut suhteellisen syvään kuiluun. Sieltä toki ollaan välillä noustu parempiin asetelmiin, mutta mitään pysyvää ja pysyvästi parempaa ratkasua tilanteeseen ei vielä ole tullut jotta helpottaisi.

Jatkoaika, kuten hän sitä luonnehti, on aika nappiin mennyt termi, tilapäinen tilanne, joka ei pitkittyessään ole mikään ratkaisu. Tämä elämäntilanne painaa luonnollisesti päälle, ja mitä pidempään se pitkittyy, sen huonompi tilanteeni tulee olemaan. Juuri tähän nimenomaiseen tilanteeseen on luonnollisesti olemassa ratkaisuja, mutta kaikki ei riipu vain itsestäni. En ole laakereilleni jäänyt lepäämään, työhakemuksia olen rustannu, toki enemmänkin olisin voinut, mutta tähänmennessä olen joitakin paikkoja jättännyt hakematta ja rajannut pois, koska niihin ei ole täyttä kiinnostusta ole ollut. Jossain vaiheessa toki tulee vastaan se aikaraja jolloin on pakko alkaa olla vähemmän valikoiva, ja hyväksyä mahdollisesti työ ja ala johon täyttä kiinnostusta ja motivaatiota mahdollisesti ei tule olemaan.

Jatkoaika, eräänlainen aikalisä on sitä mitä termikin sanoo, ehkä ajoittain olen äärirajojen rajamailla jaksamaisessani, tämä elämäntilanne ja -vaihe painaa hyvin useinkin päälle, koska minulla on työttömyyteni aikana vähennetyt tuet, hankaloittaa ja rasittaa se tilannetta. Toki se että ees tukia rupesi kelan 5kk mietiskelyn jälkeen tulemaan ees, helpotti hieman, mutta sillä summalla en ees juurikaan syö koko kuukautta, puhumattakaan muista menoista.

Se että mitä tämä tilanne saattaa aiheuttaa, sitä ei kukaan voi ennustaa tai tietää, sinnittelen tässä tilanteessa, kuinka kauan, ja millä tavalla, ratkeeko tilanne ennenkuin pahin on edessä, sitä ei tiedä kukaan. Kun tilanne käy sietämättömäksi, mitä tapahtuu sillon, napsahtaako miehen päässä vaan, vai miten käy? Osaanko tunnustaa tilanteen täysmittasesti jollekulle, sitäkään asiaa ei voi kukaan ennustaa. Sen näyttää se päivä kun mahdollisesti tilanne on vastassa. Olen vahva ihminen, mutta jossain vaiheessa liika on liikaa. Joskus vastoinkäymisiä on vain liikaa ja painolasti käy ihmisille liian suureksi. Joskus elämä ja onnellisuus voi olla kiinni pienistä asioista.