Tuore sairaskohtaus

Aloitetaan viesti sillä legendaarisella, toki hieman myöhässä, tajusin etten ole toivottannut hyvää joulua lukijoilleni (ymmärrätte kenties myöhemmin miksi näin pääsi käymään). Joten alotakaamme sillä, myöhäiset jouluntoivotukset ja kiitos kaikille jotka ovat lukijoiksi jääneet ja blogia ruvenneet kuluneena vuotena seuraamaan, vuosi päätetään valitettavasti hieman synkissä tunnelmissa, mutta toivotaan että ensi vuosi avautuu paremmissa tunnelmissa, joten toivotaan hyvää ja parempaampaa uuttavuotta 2013 kaikkien osalta.

Viikko sitten keskiviikkoiltana alkoi sairaskierteeni kun päätä ja silmiä rupesi särkemään aivan vietävästi, siitä sitten ryydytettiin tahtia väkisin alespäin kun ei juuri päivänvaloa olotila kestänny, Torstai-Lauantai meni aika pitkälle pelkästään nukkuessa ja ollessa 1-4 tunnin pätkiä hereillä, sen mitä jaksoi ja pystyi pääkivultaan. Sitä luultiin sitten flunssaks josta jostain syystä puuttui kuume, mysteeriksi toki vielä ainaki nuo kivut hieman jäi kun kuume oli pitkänaikaa poissa. Sunnuntaina oli olo jo senverta kohentunnut ja parempi kivuista että lähdin työkeikalle josta mulle soitettiin ja tarjoiltiin/tarjottiin Perjantaina jolloin en vielä antannut täyttä vastausta asian tiimoilta.

Työkeikka vedettiin rutiinilla läpi ja ''asiakkaan''(hyvän ystäväni) kanssa seistiin ja puhuttiin paskaa, hänen perheensä huikkasi että tuu nyt ihmeessä kahville ja menin vielä sisälle kahville, sielä ollessa alkoi pikkuhiljaa olotila jälleen huonontua ja lähdin sieltä ajamaan sitt pois ja vein työkaluston omalle paikalle parkkiinsa. Tässä vaiheessa rupesin olemaan jo aika sekasin, pääsin kotiin ja pian tämän jälkeen oksensin ensimmäisen kerran ja hengitys vaikeutui sekä paikotellen alkoi taju jo olemaan hilkulla. Siitä lähettiin suuntaamaan sairaalaa kohti ja sairaalaan tullessa oli myös jalat ja kädet poissa pelistä, etenkin jalat niin etten päässy enään omin avuin ulos, tässä kohtaa ymmärsin ja tajusin, vuoden tauon jälkeen olin jälleen saanut sairaskohtauksen, hieman erillaisessa muodossa vaan tai vastakkaisesti useampi asia sattui tällä kertaa samanaikaisesti.

Päivystyksessä sai taas kuunnella samaa litaniaa mitä ennenki, ei oikeen tiietä mikä tän aiheuttais, ei hengenvaaralista, toki varmaan inhottavaa ja vittumaista. Poikkeuksena tällä kertaa pitkästä aikaa lääkäri ei yrittännyt pistää kaikkea paniikkihäiriön piikkiin (Ei, en sairasta paniikkihäiriötä mutta kovasti sitäkin joka kerta aina yritetty tarjota). Sen sijaan lääkäri konsultoi ensin ylempäänsä sairaalan sisällä ja tältä saatuaan luvan jatkokonsultoi Meilahden Sairaalan päivystävää neurologia, joka oli sitä mieltä että päivystystarvetta ei ole tutkia mitään, mutta ehdottomasti poliikliiniikkatutkimukset on käynnistettävä jälleen jonkun neurologin toimesta, joten paperit lähti polille arvioitavaks, joten saas nähä tuleeko kutsu polille, vai vieläkö polilta ei voida myöntää että he sillon maaliskuussa 2011 mokasivat lopettamalla tutkimukset osaltani. Nähtäväksi jää ja jännityksellä jäämme odottamaan päätöstä.

Niinikään eiliseen asti okseksin kaiken ulos mitä yritin juoda ja syödä mutta pikkuhiljaa alkannu tavaraa taas pysymään sisällä, vaikka hilkulla kokoaika onkin että oksentaisi taas, nähtäväksi jää alkaako ruoka pysymään sisällä vai lähteekö taas tulemaan ulos jossain vaiheessa. Ja sairaskohtauksen jälkimainingeissa kävelen siis jälleen keppien avustuksella kun ei teho omissa jaloissa riitä kävelyä ylläpitämään, joten joutuu käsillä avittamaan kävelyä.

Ystävä(t)

Olen aiemmin kertonnut ja tarinoinut siitä miten joskus onnellisuus voi olla hyvinki pienistä asioista ja teoista kiinni. Tästä pidän yhä edelleen kiinni, joskus pieni ja merkityksetön asia toiselle ihmiselle, voi olla toiselle hyvin tärkeä asia, tässä tapauksessa minulle.

Viime lauantaina olin kuskina sukulaisilleni ja määränpäänä oli Parainen Turun lähellä sekä erään yhdityksen joulujuhlat, keli mennessä oli vielä hyväksyttävä, mutta takasintulomatkalla oli paikotellen suht armoton lumisade paikalliskuuroina, keli parani toki kotikonnuilla suunatessa, joten lumisateet painoittuivat enimmäkseen alkumatkaan ja taipaleeseen. Matkanvarrella oli pakko pysähtyä väsymystason laskiessa siihen pisteseen että kupponen kahvia oli pakollinen, ja kotiin selvisimme noin kello 5 aamulla. Lumisateet painottuivat minun onnekseni tottatosiaan länsi-suomeen, koska jos lumisade olisi pk-seudulle tullut, olisin käytänössä kerennyt ottaa hyvin lyhyet yöunet, ennenku olisi joutunnut vaihtamaa ajoneuvoa perseen alla ja lähteä auramaan ihmisille teitä auki. Näin ei onneksi loppujenlopuksi käynyt mutta pieni jännitys oli kyllä asian tiimoilta monta tuntia ja joutu välillä heräilee tiiramaan että onko sieltä ruvennu tulemaan jotain taivaalta ales.

Joulujuhlien aikana ystäväni joka tätänykyään majailee ja asuu Turussa laittoi viestiä, hän siis oli tietoinen että olin suunannut Paraisille. Viestin sisältö oli kutakuinkin että onko kovat bileet ja voitko lähtee sielt, et tuu ihmeessä käymään Turussa jos vaa pystyt, ja asioita järjesteltiin hieman ja suunnaksi juhlapaikalta otin illan ratoksi sitten Turun. Kyseinen kerta oli ensimmäinen kerta kun käyn tervehtimässä ystävääni Turussa, välimatka on sen verta suuri ettei sinne ihan viitti lähtee sunnuntaiajelemaan, joten tämän vuoksi vaikka ystäväni jo tovin Turussa on asunnut, oli kerta ensimmäinen kun Turkusessa tapasimme.

Kyseinen poikkeama matkasuunnitelmiin oli tervetulutta vaihtelua arkeen, päästä ottamaan hajuarakoa kaikkeen ''arkiseen'' ees pariks tunniks oli paikallaan ja tervetullutta, ja olihan mukava nähdä vanhaa lapsuudenystävää taas parin kuukauden tauon jälkeen, kotikonnuilla tapasimme viimeksi pari kuukautta takaperin pikaisella(no ei siit tainu hirveen pikanen sittenkään tulla... : D) kahvilla paikallisella tebarilla.

Kuten sanoin, ehkä ystävälleni merkityksetön käynti, mutta itselleni oli hyvin tärkeetä päästä tervehtimään vanhaa ystävääni hänen uusilla kotikonnuillaan, toki hän on joskus sanonnukkin ettei tätä Siuntion maalaismaisemaa ja tunnelmaa sekä mentaliteettiä tule hänestä(kään) koskaan saamaan pois. Näinhän se on, kun täällä kasvannu ja varttunnu maalaismaisemassa ni eipä se koskaan juuri taida ihmisestä kadota pois vaikka kuinka muuttais kaupunkiin.