Tämä kirjoitus menee hieman aiheen ja asian vierestä, mutta kaipa tämäkin asia on osa tarinaani, joten miksipä sitä ei voisi kertoa ja julkaista, tuskin siitä mitään haittaa onkaan vaikkei tämä asia ainaskaan tiettävästi kuulu ns sairauteeni, mutta silti on osa tarinaani.
Synnyin aikoinaan maailmaan keskosena, josta uumoillaan että tämä ongelman ydin on lähtösin. Olen ollut koko elämäni pienikokoinen, virallisesti alipainoinen, pituudeltani olen muhkeat 163 centtiä, ja painoa on tällä hetkellä ruhtinaalliset 43 kiloa, BMI:ni(painoindeksini) on virallisesti joskus laskettu olevan 15,7 , ja kaikki alle 16:sta on sairaalloista alipainoa. Painoa olen yrittännyt monin keinon korottaa, siinä koskaan onnistumatta, ''korkeimillani'' olen painannut 45 kiloa siitä huipusta olleen tiputtu tähän 42-43 kiloon jossa ollaan tasasesti viihdytty.
Minun osalta, alle 40 kiloon tippuminen tarkoittaa tiputusta, tai suositeltua semmosta, koska tuon painon alittamisen jälkeen voimat alkaa olla ehtymässä ja yksinkertaisesti veto kropasta lähtee, joten esim joku vatsatauti tai muu vastaava ei minulle ole järin hauska tauti sairastaa, harvoin olen tiputuksessa siitä huolimatta ollut, vain kerran asiaa ollaan harkittu, mutta tiputukseen ei koskaan päädytty vaan tällöin lepo auttoi asiaan, ja lepo oli onneksi tällöin tarjolla.
Joku varmaan ehdottaisi tähän kohtaan, ''ala liikkumaan ja harrastamaan liikuntaa kyll lihakset kasvaa ja paino siinä mukana'', asia ei ole niin yksinkertainen, koska näin pieni kroppa laihtuu ensin ennenku alkaa tapahtuu painonnousua lihasten mukana, ja taistelessa rajalla, aina tulee vastaan tuo alle 40kg, elämässäni olen yhdessä vaiheessa harrastannut ammattiurheilua ja liikuntaa, tällöin saavutimme ''aikuisikäni' alimman painon, 36kg, kaveriaani siteeraten ''mistä helvetistä ne kilot voi oikeen pystyä ees lähtee'', niimpä, samaa mietin minäki, mutta niin vaan tapahtu.
Asiasta olen elämässäni kärsinnyt paljon, alipainoni tarkoittaa mm:ssa sydänongelmia, lihasten heikoutta, sekä muuta ei niin hauskaa,, tuorein lihasrevähdykseni on tältä päivältä jolloin kyljestä revähti lihas pelkästään hieman nousemalla huonosti ylös sängystä. Tämä kertoo varmasti sen ettei asiat aina ole niin yksinkertaisia tai nautinnollisia.
Otsikkoon viitaten, asia jota vihaan on ihmisten ihannointi alhaiseen painoon, olen kuullut monen ihmisen suusta kuinka he kadehtivat minua ja alhaista painoani, ja kertovat kuinka he itse haluaisivat olla sairaalloisen laihoja, kumpa joku päivä ihmiset ymmärtäisivät ettei alipaino ole kaunista, luuranko ja kylkiluiden näkyminen ei ole hieo asia, eikä asia johon pyrkiäm sairaalloinen laihuus ei ole asia mitä pitää tai saa ihannoida. Laihuudessa ei ole mitään hyödyllistä tai kaunista, päinvastoin omasta mielestäni jo laihuuden ihannoiminen itsessään on sairasta ja asia joka pitäisi saada karsittua ihmisistä pois ja ihmiset ymmärtämään asiaa, laihuus ja alipaino on sairaus niin kuin ylipaino, ja sillä on omat haittansa, monet haitoista ja oireista on samat kuin ylipainossa.
Ihiset jotka ovat normaalin painon rajoissa tai lievässä ylipainossa, olkaa onnellisia.
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
tiistai 14. helmikuuta 2012
Kiitos teille
Tarinani on kerännyt tähän mennessä huikeita lukijamääriä, suurempia määriä mitä olin odotannukkaan, tämä päivä on ollut ennätysvilkas, ja tähän mennessä känytejä on teidän toimesta tehty yli 60 tämän päivän joka on vilkkaimpien päivien joukossa tämän blogin historiassa, te teette tarinastani tarinan joka on jaettavan arvoinen, kiitos.
Kommentteihin minulle saa esittää kysymyksiä, joihin vastaan joko kommenteihin, tai vaihtoehtoisesti mikäli kysymys on tarpeeksi laaja, kirjoitan siitä kokonaisen blogikirjoituksen, joten rohkeasti esittämään vaan kysymyksiä, tai jättäkää muuten vaan kommentti, minä kiitän ja kumarran.
Tarinani tuorein osa: Tarinani (osa 4)
Kommentteihin minulle saa esittää kysymyksiä, joihin vastaan joko kommenteihin, tai vaihtoehtoisesti mikäli kysymys on tarpeeksi laaja, kirjoitan siitä kokonaisen blogikirjoituksen, joten rohkeasti esittämään vaan kysymyksiä, tai jättäkää muuten vaan kommentti, minä kiitän ja kumarran.
Tarinani tuorein osa: Tarinani (osa 4)
Tarinani (Osa 4)
Tammikuun('10) loppupuolella, opiskelijakaveriini löysi mutt yks ilta kämpän lattialta, tai oikeestaan huoneittemme käytäviältä johon olin lysähtännyt noustessani sohvalta ylös. Kyseinen ihminen haki valvojamme joka hälyytti ambulanssin.
Ambulanssi saapu, tuli, ja ihmetteli tapausta, olihan tällä kertaa osallisena täysin uuden kapungin lanssimiehet joille tapaus oli täysin uusi, ja täten myös vissiinkin osittain hieman mielenkiintoinenki. Matka jatkui asuntolalta sitten lanssilla Porvoon sairaalaan, ja siellä oleskelin tarkkailussa yön yli ja aamulla päästivät mutt kotiin taas, ja pistivät mun paperit menemään lähetteellä eteenpäin neurologiselle polille HYKS:ssä.
Kyseisistä ambulanssimiehistä jäi mieleen parikin hauskaa tapausta, taustana siis toinen heistä oli kotoisin naapurikunnasta minunosaltani, Kirkkonummelta, hän alkoi automaattisesti puhumaan ruotsia, ja jossain vaiheessa hänen kolleegansa alkoi kysellä minulta asioita, suhteellisen huonolla ruotsinkielentaidolla, parin minuutin kuluttua hän sanoi kolleegalleen ''ei hitto ku ei taho tää ruotsi vääntyä sitt ei millään'' johon hänen kolleegansa sitten vastasi ''no, kyll sä varmasti suomeaki saat potilaalle puhuu, kyll ne Siuntiossa suomeaki osaa'' johon kolleegan ilme oli suht ikimuistonen ja taisi sinne väliin eksy pari kirosanaaki kaikkia naurattamaan.
Toisena ikimuistoisena asiana jäi kun ne kärräs ja lastas mutt sisälle ambulanssiin, ne vissiin huomas mun ilmeestä et mä mietin et mikä hitto siel tuoksuu. Toinen heistä valisi muo asiassa ja ilmotti ''Joo sori jos siel on vähä omanlaatunen haju, siel oli ennen tätä keikkaa 30 ateriaa mäkistä, koko palolaitoksen syömiset haeettiin yhellä kertaa''. Näin toimii siis Porvoon palolaitos, ruokaa haetaan virka-autolla, mysteeriksi vain jäi että laitetaano tällöin pillit ja sireenitki päälle?
Maaliskuulle tuli odotettu kutsu polille ja siellä päätettiin sitten teettää mulle verikokeita ja 2 eri sähkökoetta, molemmat erittäin epämieluisia ainaski mun mielestä. Toisessa lääkäri pisti muo neulalla sisälle lihaksiin ja väänteli ja käänteli sitä neulaa lihaksissa, samalla kun neulasta johdettiin sähkö lihaksiin, tuon aikana olisi useasti tehnnyt mieli suoraansanoen vetää lääkäriä turpaan, koska kipu ja kyseisen kokeen epämielyttävyys oli jotain sanoin kuvaamatonta.
Toisessa kokeessa kroppa lätkästiin täyteen semmosia anturilätkiä, ja niistä johdettiin antureitten kesken sähköä toisiinsa. Ja sähköshokkien mukana lihaks liikku ja kramppas itsestään. Kumpaakin koetta kuvaa hyvin sukulaiseni kysymys ''Ootko varma et sä kävit sairaalassa tutkimuksissa, ettet vaan ollu Neustoliiton KGB agenttien kuulusteluissa?'' Kummastakaan kokeesta ei selvinny mitään joka olisi valaissut asioita milläänlailla.
Ambulanssi saapu, tuli, ja ihmetteli tapausta, olihan tällä kertaa osallisena täysin uuden kapungin lanssimiehet joille tapaus oli täysin uusi, ja täten myös vissiinkin osittain hieman mielenkiintoinenki. Matka jatkui asuntolalta sitten lanssilla Porvoon sairaalaan, ja siellä oleskelin tarkkailussa yön yli ja aamulla päästivät mutt kotiin taas, ja pistivät mun paperit menemään lähetteellä eteenpäin neurologiselle polille HYKS:ssä.
Kyseisistä ambulanssimiehistä jäi mieleen parikin hauskaa tapausta, taustana siis toinen heistä oli kotoisin naapurikunnasta minunosaltani, Kirkkonummelta, hän alkoi automaattisesti puhumaan ruotsia, ja jossain vaiheessa hänen kolleegansa alkoi kysellä minulta asioita, suhteellisen huonolla ruotsinkielentaidolla, parin minuutin kuluttua hän sanoi kolleegalleen ''ei hitto ku ei taho tää ruotsi vääntyä sitt ei millään'' johon hänen kolleegansa sitten vastasi ''no, kyll sä varmasti suomeaki saat potilaalle puhuu, kyll ne Siuntiossa suomeaki osaa'' johon kolleegan ilme oli suht ikimuistonen ja taisi sinne väliin eksy pari kirosanaaki kaikkia naurattamaan.
Toisena ikimuistoisena asiana jäi kun ne kärräs ja lastas mutt sisälle ambulanssiin, ne vissiin huomas mun ilmeestä et mä mietin et mikä hitto siel tuoksuu. Toinen heistä valisi muo asiassa ja ilmotti ''Joo sori jos siel on vähä omanlaatunen haju, siel oli ennen tätä keikkaa 30 ateriaa mäkistä, koko palolaitoksen syömiset haeettiin yhellä kertaa''. Näin toimii siis Porvoon palolaitos, ruokaa haetaan virka-autolla, mysteeriksi vain jäi että laitetaano tällöin pillit ja sireenitki päälle?
Maaliskuulle tuli odotettu kutsu polille ja siellä päätettiin sitten teettää mulle verikokeita ja 2 eri sähkökoetta, molemmat erittäin epämieluisia ainaski mun mielestä. Toisessa lääkäri pisti muo neulalla sisälle lihaksiin ja väänteli ja käänteli sitä neulaa lihaksissa, samalla kun neulasta johdettiin sähkö lihaksiin, tuon aikana olisi useasti tehnnyt mieli suoraansanoen vetää lääkäriä turpaan, koska kipu ja kyseisen kokeen epämielyttävyys oli jotain sanoin kuvaamatonta.
Toisessa kokeessa kroppa lätkästiin täyteen semmosia anturilätkiä, ja niistä johdettiin antureitten kesken sähköä toisiinsa. Ja sähköshokkien mukana lihaks liikku ja kramppas itsestään. Kumpaakin koetta kuvaa hyvin sukulaiseni kysymys ''Ootko varma et sä kävit sairaalassa tutkimuksissa, ettet vaan ollu Neustoliiton KGB agenttien kuulusteluissa?'' Kummastakaan kokeesta ei selvinny mitään joka olisi valaissut asioita milläänlailla.
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Joskus tarvitaan vain pieni ele
Tarinani seuraava osa saa vielä hieman odottaa ja kypsyttää itteään, viime päivinä on pitännyt työn puolesta kiirettä, eikä väsyneenä kirjoitusmotivaatiota juuri sitten ole jotta sais mitenkään viisaasti ajatuksia kokoon, niin sen takia parepi sitt antaa olla ja pitää vähän taukoo kunnes saa parempaa jälkeä kirjoitettua ales, mutta ylimäärästä luppoaikaa on nyt tähän kohtaan kun pirteenä ylhäällä on ja töihinlähtö häämöttäisi tunnin kuluttua, joten otetaan taas näitä väliaikapohdintoja ja mietintöjä kehiin.
Olen aikasemmin kirjoittannu ainaskin jossain ja osittaisessa muodossa siitä asioista jotka on huonoina aikoina on pitännyt mielialaa ylhäällä, yhtä asiaa en ainaskaan muista mainineeni, joka on ylitse kaikkien muiden, jossei ihan nyt suvereenina ykkösenä, niin kärkijoukkoon tämän kategorian asioista kirkkaasti ainakin.
Nimittäin muiden ihmisen välittäminen, ajoittain, yksinkertainen lause josta huomaa että joku välittää siitä miten voi, piristää kummasti, vaikka teeskenteleekin henkilölle että kaikki olisi kunnossa, on kumminkin helpotus huomata että ympärillä on ihmisiä jotka välittää, sekä kysyy että miten voi, yksinkertasesta lauseesta ''Hei, miten sä voit?'' voi saada niin paljon iloa irti. Se tunne on ainakin omalla kohallani ollut jotain sanoinkuvaamatonta, varsinkin silloin kun kysymys on ihmisestä ja henkilöstä jonka ei odottaisi esittävän tuota kysymystä, joten parhaimmalta se on tuntunnut kun se on tullut puun takaa, ja ihmiseltä joka ei ole mitään sukua, koska tällöin, uskaltaisin väittää, että semmonen ihminen kysyy asiaa vilpittömästi, koska hän välittää asiasta aidosti.
Yksi tämmöinen tapaus on minulle jäänyt päällimmeisenä mieleen kaikista, eräs henkilö kysyi erään tapauksen jälkeen joka ilmenee myöhemmin tarinassani kun sen aika on, juuri tuon kysymyksen, täysin odottamatta esitti eräs henkilö, joka ei edes ollut muistini mukaan paikalla, kun eräässä tapahtumassa minun osaltani kävi hieman köpelösti ja asia päättyi ambulanssiin. Tämä on asia jota lämmöllä muistelen, ja muistan tuon lauseen ja tilanteen vieläkin, ja pystyn edelleen muistamaan ja näkemään sen verkkokalvoillani, muistan kyseisen henkilön katseen ja vilpittömyyden, kun hän tarttu minua takaapäin olkapäästä.
Käänyttyäni kyseinen henkilö kysyi vilpittömällä ja huolestuneella katseella ''Hei M, mä kuulin viime viikosta, miten sä voit, onks kaikki kunnossa?''. Tuolloin tuon tapauksen johdosta läpikäytiin myös rankkoja hetkiä, ja kyseisen ihmisen esittämä kysymys auttoi kaikessa positiivisuudessaan paljon. Jos joskus satut lukemaan tämän, kiitos vielä et välitit sillon Emmi, et varmaan ite enään ees muista koko asiaa, mutt mulle se oli tärkeetä sillon, ja edelleenki arvostan asian hyvin korkeelle asioista matkani varrella.
Samaan tapaukseen liittyen muistiini on myös jäänyt erään ihmisen facebookkiin pistämässä kannustusviesti, joka sairaalasa kotiuduttua, rehellisesti sanottuna, itkin kun luin sen, myös kyseinen viesti oli erittäin tärkeä, ei vain välittämisen vuoksi, vaan kyseinen viesti myös näytti ja todisti että kyseinen ihminen arvostaa panostani eräässä asiassa liittyen tuohon tarinanosaan joka tulee jossain kohtaa vastaan. Kuten edellisen ihmisen kohdalla, jos joskus satut lukemaan tämän, ja tunnistat itsesi vaikka varmaan sinäkin olet unohtannut jo tuon asian, kiitos Skoggis viestistä.
Näihin sanoihin hyvää yötä, tämä mies lähtee tekee töitä ja palvelemaan ihmisiä jotta Suomi pyörii tien päällä.
Olen aikasemmin kirjoittannu ainaskin jossain ja osittaisessa muodossa siitä asioista jotka on huonoina aikoina on pitännyt mielialaa ylhäällä, yhtä asiaa en ainaskaan muista mainineeni, joka on ylitse kaikkien muiden, jossei ihan nyt suvereenina ykkösenä, niin kärkijoukkoon tämän kategorian asioista kirkkaasti ainakin.
Nimittäin muiden ihmisen välittäminen, ajoittain, yksinkertainen lause josta huomaa että joku välittää siitä miten voi, piristää kummasti, vaikka teeskenteleekin henkilölle että kaikki olisi kunnossa, on kumminkin helpotus huomata että ympärillä on ihmisiä jotka välittää, sekä kysyy että miten voi, yksinkertasesta lauseesta ''Hei, miten sä voit?'' voi saada niin paljon iloa irti. Se tunne on ainakin omalla kohallani ollut jotain sanoinkuvaamatonta, varsinkin silloin kun kysymys on ihmisestä ja henkilöstä jonka ei odottaisi esittävän tuota kysymystä, joten parhaimmalta se on tuntunnut kun se on tullut puun takaa, ja ihmiseltä joka ei ole mitään sukua, koska tällöin, uskaltaisin väittää, että semmonen ihminen kysyy asiaa vilpittömästi, koska hän välittää asiasta aidosti.
Yksi tämmöinen tapaus on minulle jäänyt päällimmeisenä mieleen kaikista, eräs henkilö kysyi erään tapauksen jälkeen joka ilmenee myöhemmin tarinassani kun sen aika on, juuri tuon kysymyksen, täysin odottamatta esitti eräs henkilö, joka ei edes ollut muistini mukaan paikalla, kun eräässä tapahtumassa minun osaltani kävi hieman köpelösti ja asia päättyi ambulanssiin. Tämä on asia jota lämmöllä muistelen, ja muistan tuon lauseen ja tilanteen vieläkin, ja pystyn edelleen muistamaan ja näkemään sen verkkokalvoillani, muistan kyseisen henkilön katseen ja vilpittömyyden, kun hän tarttu minua takaapäin olkapäästä.
Käänyttyäni kyseinen henkilö kysyi vilpittömällä ja huolestuneella katseella ''Hei M, mä kuulin viime viikosta, miten sä voit, onks kaikki kunnossa?''. Tuolloin tuon tapauksen johdosta läpikäytiin myös rankkoja hetkiä, ja kyseisen ihmisen esittämä kysymys auttoi kaikessa positiivisuudessaan paljon. Jos joskus satut lukemaan tämän, kiitos vielä et välitit sillon Emmi, et varmaan ite enään ees muista koko asiaa, mutt mulle se oli tärkeetä sillon, ja edelleenki arvostan asian hyvin korkeelle asioista matkani varrella.
Samaan tapaukseen liittyen muistiini on myös jäänyt erään ihmisen facebookkiin pistämässä kannustusviesti, joka sairaalasa kotiuduttua, rehellisesti sanottuna, itkin kun luin sen, myös kyseinen viesti oli erittäin tärkeä, ei vain välittämisen vuoksi, vaan kyseinen viesti myös näytti ja todisti että kyseinen ihminen arvostaa panostani eräässä asiassa liittyen tuohon tarinanosaan joka tulee jossain kohtaa vastaan. Kuten edellisen ihmisen kohdalla, jos joskus satut lukemaan tämän, ja tunnistat itsesi vaikka varmaan sinäkin olet unohtannut jo tuon asian, kiitos Skoggis viestistä.
Näihin sanoihin hyvää yötä, tämä mies lähtee tekee töitä ja palvelemaan ihmisiä jotta Suomi pyörii tien päällä.
torstai 9. helmikuuta 2012
Costa Concordia - Ristelijän katasrofi
Erillaisista tarinoista puheenollen, JIM D: Costa concordia - Risteilijän katasrofi
Ruutu: Jim D: Costa Concordia - Risteilijän katasrofi
Kaikilla kyseinen onnettomuus varmasti tuoressa muistissa, joten varmasti myös tuore dokumentti on hyvä ahmasta itseensä.
Ruutu: Jim D: Costa Concordia - Risteilijän katasrofi
Kaikilla kyseinen onnettomuus varmasti tuoressa muistissa, joten varmasti myös tuore dokumentti on hyvä ahmasta itseensä.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Pojasta kasvoi mies...
...mutta sisäinen pikkupoika ei katoa koskaan
Oikeestaan, tuo loppuvuosi 2009 ja erityten tuo joulun ja uudenvuoden tapahtumat muutti minua ihmisenä suhteellisen paljon, oikeestaan, ne päivät ja viikot ovat olleet varmaankin yksi suurimista asioista jotka on muuttannu muo ihmisenä, sekä luonu sen ihmisen mitä tänäpäivänä olen.
Kyseisten kipujen sekä toimenpiteiden läpikäyminen oli sekä henkisesti että myös fyysisesti suhteellisen rankkaa, ei ku ne oli käynnissä, tai sinäänsä, tottakai fyysinen rasitus oli tällöin korkeimillaan, mutta psyykkinen rasitus tuli vasta jonkun ajan kuluttua, ku oikeesti pysähty miettimään mitä oli juuri tullu koettua ja käytyä läpi. Niin kipua, uupumusta, epätoivoa, mutta lopulta vaikeuksien kautta selvittiin pikkuhiljaa kaikista kivuista sekä vastoinkäymisistä huolimatta voittajaksi, sekä parempaa huomista kohti tuon tapauksen jälkeen, vaikka yleisellä tasolla, siitä ajasta asiat ovat vain monimutkistuneet ja vaikeutuneet. Polku elämässä on sen jälkeen vaikeutunnut, ollut kivinen sekä karikkoinen, monia asioita olen kokennut tuonkin aikajanan jälkeen, jotka ilmenevät tarinassani myöhemmin, mutta loppuvosi 2009 oli kaikista asioista merkittävin.
Nuo kivut ja läpikäydyt asiat kasvattivat henkisesti pojasta miehen, nimittäin moisten asioiden läpikäyminen, niin omassa päässä, kuin kaikki asiat jotka tapahtuivat, niistä ei selvii niin vaan, ilman että tajuaa pysähtyä, sekä käydä itse läpi tapahtumat, ja miettiä asiat läpi, sekä myöntää kaikki asiat mitä kävi, sekä ummentaa niistä kaikki positiivinen irti, niinkuin myös negatiivinen, jotta niistä oppi, sekä ennenkaikkea pystyy ammentamaan elämänkokemukseensa.
Oikeestaan näen asian niin, että ilman tuota joulua ja uuttavuotta 2009, kokonaismatkani olisi ollut vaikeempi, koska asiat jotka tapahtuivat tuon jälkeen olivat tuohon verrattuna kevyitä, mutta ilman tuota, ne olisi saattannu olla aika raskaita sekä vaikeita, mutta aina lopulinen ajatus tuon jälkeen oli ''oon selvinny pahemmastaki, miks en mä selviäis tästä?.
Myös tuon jälkeen tajusin kokemuksia läpikäydessäni, että tämä ei taidakkaan olla mikään pikkujuttu, ja tämä sairaus ja kaikki siihe liittyvä saattaa olla mukana elämässäni loppuelämäni, tavalla tai toisella, oikeestaan, näen niin että kaikki tämä valmisti minut tulevaan, olin tuon tapauksen jälkeen jo läpikäynyt paljon asioita ja mietteitä itekseni, joten olin henkisesti lujittunnut ja valmis tulevaan, mitä se siinä vaiheessa tarkoittikaan, olin kaiken tapahtuneen jälkeen valmiimpi ottamaan kaiken vastaan.
Oikeestaan, tätä tekstiä aloittaessani oli mielessäni paljon asioita ja näkökantoja joita kertoa ja kirjottaa, mutta kuten usein, pää on tyhjä, joten palataan asian mietiskelyyn jälleen joskus uudemman kerran.
Oikeestaan, tuo loppuvuosi 2009 ja erityten tuo joulun ja uudenvuoden tapahtumat muutti minua ihmisenä suhteellisen paljon, oikeestaan, ne päivät ja viikot ovat olleet varmaankin yksi suurimista asioista jotka on muuttannu muo ihmisenä, sekä luonu sen ihmisen mitä tänäpäivänä olen.
Kyseisten kipujen sekä toimenpiteiden läpikäyminen oli sekä henkisesti että myös fyysisesti suhteellisen rankkaa, ei ku ne oli käynnissä, tai sinäänsä, tottakai fyysinen rasitus oli tällöin korkeimillaan, mutta psyykkinen rasitus tuli vasta jonkun ajan kuluttua, ku oikeesti pysähty miettimään mitä oli juuri tullu koettua ja käytyä läpi. Niin kipua, uupumusta, epätoivoa, mutta lopulta vaikeuksien kautta selvittiin pikkuhiljaa kaikista kivuista sekä vastoinkäymisistä huolimatta voittajaksi, sekä parempaa huomista kohti tuon tapauksen jälkeen, vaikka yleisellä tasolla, siitä ajasta asiat ovat vain monimutkistuneet ja vaikeutuneet. Polku elämässä on sen jälkeen vaikeutunnut, ollut kivinen sekä karikkoinen, monia asioita olen kokennut tuonkin aikajanan jälkeen, jotka ilmenevät tarinassani myöhemmin, mutta loppuvosi 2009 oli kaikista asioista merkittävin.
Nuo kivut ja läpikäydyt asiat kasvattivat henkisesti pojasta miehen, nimittäin moisten asioiden läpikäyminen, niin omassa päässä, kuin kaikki asiat jotka tapahtuivat, niistä ei selvii niin vaan, ilman että tajuaa pysähtyä, sekä käydä itse läpi tapahtumat, ja miettiä asiat läpi, sekä myöntää kaikki asiat mitä kävi, sekä ummentaa niistä kaikki positiivinen irti, niinkuin myös negatiivinen, jotta niistä oppi, sekä ennenkaikkea pystyy ammentamaan elämänkokemukseensa.
Oikeestaan näen asian niin, että ilman tuota joulua ja uuttavuotta 2009, kokonaismatkani olisi ollut vaikeempi, koska asiat jotka tapahtuivat tuon jälkeen olivat tuohon verrattuna kevyitä, mutta ilman tuota, ne olisi saattannu olla aika raskaita sekä vaikeita, mutta aina lopulinen ajatus tuon jälkeen oli ''oon selvinny pahemmastaki, miks en mä selviäis tästä?.
Myös tuon jälkeen tajusin kokemuksia läpikäydessäni, että tämä ei taidakkaan olla mikään pikkujuttu, ja tämä sairaus ja kaikki siihe liittyvä saattaa olla mukana elämässäni loppuelämäni, tavalla tai toisella, oikeestaan, näen niin että kaikki tämä valmisti minut tulevaan, olin tuon tapauksen jälkeen jo läpikäynyt paljon asioita ja mietteitä itekseni, joten olin henkisesti lujittunnut ja valmis tulevaan, mitä se siinä vaiheessa tarkoittikaan, olin kaiken tapahtuneen jälkeen valmiimpi ottamaan kaiken vastaan.
Oikeestaan, tätä tekstiä aloittaessani oli mielessäni paljon asioita ja näkökantoja joita kertoa ja kirjottaa, mutta kuten usein, pää on tyhjä, joten palataan asian mietiskelyyn jälleen joskus uudemman kerran.
tiistai 7. helmikuuta 2012
Tarina, joka pysäyttää
Aika jakaa oman tarinani lisäksi, myös toinen tarina, tarina joka on pysäyttännyt monet, tarina joka on ilmeisesti pistännyt monta ihmistä miettimään, tarina, jonka tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan.
Osittain, kyseinen tarina jakaa samoja päämäriä, joita haluan oman tarinani julkutulolla saamaan esille, ihmiset ajattelemaan ja miettimään asioita, pohtimaan, pysähtymään sekä ajattelamaan. Kysymys varmaan kuuluukin, ajattelemaan mitä? Lähinnä, sitä että jokaisella ihmisellä on lähtökohtansa, jokainen ihminen on erillainen, ja jokainen meistä jakaa tarinan, erillailla, erillaisista lähtökohdista tottakai.
Olen törmännyt tähän tarinaan aikasemminkin, mutta tällöin asia jäi, tänään törmäsin siihen uudelleen, kyseinen tarina koskettaa minua henkilökohtaisetikkiin, koska itsekkin omistan taustan kiusattuna, poiketen monista tarinoista, omalta osaltani kiusaaminen oli pahimassa vaiheessaan ammattikoulussa, omalta osaltani tarinaa yritettiin kääntää vaihtamalla ammattikoulua, mutta kaikki oli jo tällöin liian myöhästä.
Tarina on 15 vuotiaasta Elisasta joka riisti itseltään oman henkensä, kiusaksen traagisena seurauksena. enkeli-elisan tarina, kirjoittajana tytön vahemmat, lähinnä hänen isänsä. Elisan päiväkirjojen pojalta kirjoitettuja merkintöjä Elisan päiväkirja.
Osittain, kyseinen tarina jakaa samoja päämäriä, joita haluan oman tarinani julkutulolla saamaan esille, ihmiset ajattelemaan ja miettimään asioita, pohtimaan, pysähtymään sekä ajattelamaan. Kysymys varmaan kuuluukin, ajattelemaan mitä? Lähinnä, sitä että jokaisella ihmisellä on lähtökohtansa, jokainen ihminen on erillainen, ja jokainen meistä jakaa tarinan, erillailla, erillaisista lähtökohdista tottakai.
Olen törmännyt tähän tarinaan aikasemminkin, mutta tällöin asia jäi, tänään törmäsin siihen uudelleen, kyseinen tarina koskettaa minua henkilökohtaisetikkiin, koska itsekkin omistan taustan kiusattuna, poiketen monista tarinoista, omalta osaltani kiusaaminen oli pahimassa vaiheessaan ammattikoulussa, omalta osaltani tarinaa yritettiin kääntää vaihtamalla ammattikoulua, mutta kaikki oli jo tällöin liian myöhästä.
Tarina on 15 vuotiaasta Elisasta joka riisti itseltään oman henkensä, kiusaksen traagisena seurauksena. enkeli-elisan tarina, kirjoittajana tytön vahemmat, lähinnä hänen isänsä. Elisan päiväkirjojen pojalta kirjoitettuja merkintöjä Elisan päiväkirja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)