Tarinani (osa7)

Kuten edellisessä tarinanosassani mainitsin tapahtui tarinassani dramaattinen känne Maaliskuussa 2011, ihan tarkkaa päivämäärää en enään muista mutta maalis-huhtikuun vaihteseen tämä kyseinen tarinanpätkä tarinani varrelta sijoittuu.

Kuten mainitsin tarinanosa 6:ssa niin magneettikuvat, niin pää- kuin niinikään selkäytimen magneettikuvaukset uusittiin sekä niinikään otettiin uusi sähkökoe kahden edellisen jatkoksi. Maaliskuussa oli vuorossa lääkärikäynti jonka oletin ja luulin olevan puhdas rutiinikäynti, että tuloksista ei varmaan mitää mullistavaa ole selvinnyt, ja että kuten edelliskesänäkin, tämäkin kesä pidettäisi vapaana tutkimuksista ja asioita tarkasteltaisiin jälleen syksyllä, toisin vaan lopulta kävi.

Astelin Meilahden sairaalaan tosiaankin sillä olettamuksella että kyseessä olisi rutiini käynti lääkärinvastaanotolle, vaan toisin kävi, alkuun kaikki meni normaalien rutiinien mukaan, lääkäri kyseli vointeja ja niin edelleen ja ilmoitettuani havaintoni ja että ongelmat ovat edelleen jaloissa jatkuneet lääkäri tutki normaalit neuroloogiset tutkimukset, jotka tosin ko lääkärikin koki turhiksi, koska ihmisen keho on siitä hauska että kun jotain suoritetaan tarpeeksi monta kertaa, ei ihmisen keho enään reagoi välttämättä ''oikein'', koska se on oppinnut mitä ko testeissa tapahtuu.

Tutkittuaan lääkäri ilmoitti hakevansa korkeamman oppineen paikalle, että häntä mietiyttää yksi asia. Osastoylilääkäri tuli paikalle ja kyseli ja tutki ja teki omia johtopäätöksiään ja hetken kuluttua hän aloitti tähän
mennessä varmaan hämmentävimmän 15 minuuttisen tarinassani.

Aluksi hän kertoi että nuorempi kolleegansa oli hakennut hänet tutkimaan ja varmistamaan hänen havaintonsa siitä että vasemman jalkani hermot eivät reagoineet ärsytykseen oikein (siihen mennessä ärsytyksessä ei koskaan oltu havaittu poikkeavuuksia), sekä hän niinikään ilmoitti asian jonka jo tiesin itsekkin, sen että en kävellyt enään kuin normaali ihminen, kävelyäni voisi kuvailla hieman laahustavaksi ja vaapuvaksi, koska tunto jaloista oli poissa omalla tavallaan. Tuon jälkeen kyseinen lääkäri jatko kysymyksiään ja kyseli yhtä sun toista et mitä tapahtuu ku on ollu tunnot et semmosta ja semmosta tapahtuu, ja kyseli saamistani sairauskohtauksista. Hän niinikään kertoi että kahdesta magneettikuvasta, molemilla kerroilla kun selkärankani oli kuvattu, oli löydetty poikkeava löydös, löydökselle oli myös jokin hieno termi jota en enää kykene muistamaan.

Jossain vaiheessa muistan jo lääkärikäynillä ajatelleen että tästä se palapeli lähtee aukeemaan ja vastauksia alkaa löytymään. Vaan toisin kävi, tuon keskustelun jälkeen osastoylilääkäri piti sitten ''loppupuheensa''. Jossa hän kertoi minulle että hyvät uutiset on etten sairasta mitään vakavaa ja ettei minulla ole mitään vikaa ja että tutkimuksia ei enään jatketa. Kyllä, luitte täysin oikein, hän nimenomaan väitti näin, kerrottuaan ensin että vasemman jalan hermoissani on jotain häikkää, sekä niinikään todettuaan ettei kävelyni ole normaalia, sekä että selkärangan magneettikuvauksista on löydetty poikkeavuuksia. Joten käytänössä, ensin hän kertoo asioista jotka poikkeavaat normaalista, ja tämän jälkeen hän kertoo minun olevan täysin terve.

Meneekö yli logiikan? Niin on mennyt minullakin, kuten kaikilla jotka tämän ovat kuulleet, koskaan en ole vielä tuota sisäistännyt ja ymmärtännyt miten lääkäri voi aluksi luetella asioita jotka on pielessä ja poikkeavat normalista, ja tämän jälkeen ilmoittaa että ihminen on täysin terve. Jälkeenpäin ajateltuna, tuntui kuin osastoylilääkäri oli tehnyt päätöksensä tutkimusten lopettamisesta etukäteen, eikä pystynnyt enään käynnillä myöntämään virhettä ja perumaan aikomustaan ja myöntää että hän oli hätiköinnyt päätöksessään olla tutkimatta enempää.

Epätietoisuus on sairauksista pahin

Omaa kuolemattomuutaan tulee epätietoisuudessa pohdittua monesti. Ihmiskeho ei ole kuolematon, jokainen meistä poistuu jossain kohtaa maanpinnalta, osa aikasemmin, osa myöhemmin, osa luonnollisista syistä, osa onnettomuuksissa, osa sairauden myötä ja osa niinikään surullisesti myös omasta tahdostaan, mutta joakinen meistä kohtaa oman loppunsa jossain vaiheessa, kuolema on väistämätön osa elämää.

Mutta epätietoisuus on kaikista sairauksista pahin, koska epätietoisuutta ei voi lääkitä, epätietoisuutta ei voi todeta, epätietoisuudessa on hankala elää omaa elämäänsä ja tehdä omia päätöksiään koskien elämäänsä, kun ei tiedä mitltä elämä ja tulevaisuus näyttää joskus, kun ei ole mitään tietoa siitä miten sairaus jota sairastat tulee kehittymään sekä vaikuttamaan elämään. Miten sairaus tulee kehittymään kun sille ei löydy nimeä, kun sairaus pysyy kasvottomana taustalla takapiruna.

Epätietoisuus on hankala tilanne kun kyseessä on sairaus, sinulle ei löydy diagnoosia, sinua ei voida auttaa, sinulle ei voida määrätä lääkkeitä, eikä sinulle voida määrätä mitään helpotuksia, koska diagnoosia ei ole olemassa. Sinua ei yksinkertaisesti juuri voida auttaa. Epätietoisuus on sairauksista tämän takia pahin, koska apua ei voi vastaanottaa tai saada, et voi saada helpotuksia, niiniään elämää on hankalempi suunnitella ja lähteä elämään, koska et tiedä millon ne suunnitelmat sairauden vuoksi katkee, koska kellään ei ole harmainta aavistustakaan siitä miten sairaus tulee etenemään ja vaikuttamaan elämään.

Kun elää kauan epätietoisuudessa, ajoittain tuntuu siltä että mikä tahansa diangoosi olisi parempi kuin epätietoisuudessa eläminen, todellakin mikä tahansa diagnoosi, vaikka tämä ei ehkä ole lähimpänä totuutta loppujenlopuksi, koska on monia diagnooseja jotka jättäis mieluiten pois ja kokematta. Eräs lääkäri matkani varrella on kiteyttännyt asian yhteen lauseseen ''Epätietoisuus on pahempi kuin mikään sairaus, koska sitä ei voi lääkitä muutaku epätietoisuuden vuoksi syntyneitä asioita, kuten masennusta.''.

Epätietoisuudessa tulee niinikään otettua omassa päässään esille vino pino mappeja, ajatukset harhailevat mappi A:n ensimmäisestä osasta kohdasta ''Aa'' mappi Ö:ön kohtaan ''Öz'', epätietoisuudessa tulee mieittyä kaikkia diagnooseja joita on väläytelty, sekä muitakin väläyttämätömiä epävirallisia diagnooseja. Lopulta jossain vaiheessa päässä vaan kaikkien ajatusten keskellä lyö tilttiä, ja epätoivo valtaa pään kun asiat tuntuu rullaavan paikallaan, mutta se on ohimenevää, onneksi.

Huikaiseva tarina

Törmäsin yksi ilta huikaisevaan tarinaan johon itsekkin keskellä yötä ''paneuduin''.

Kyseinen tarina kertoo ihmisestä, tytöstä, ennekaikkea taistelijasta joka taisteli itsensä anorexiasta vapaaksi, suosittelen ko blogia lämpimästi, kannattaa oikeesti ottaa aikaa ja paneutua blogiin, ja ottaa se ns ''takaapäin'' elikkä lukea vanhimmasta julkaisusta uusimpaan. Se ottaa aikaa, mutta ainaskin omasta mielestäni se oli kannattavaa.

Linkki blogiin: omilla-rajoilla

Motiivini blogin julkaisuun

Eräs lukija kerran kysyi blogin ulkopuolella että miksi oikeestaan kirjoitan tätä blogia, miksi jaan näin henkilökohtaisia asioita osittain täysin tuntemattomien ihmisten kanssa.

Syitä on monia, pääsyyni on ehkä halu jakaa tarina, halu osoittaa niille ihmisille jotka harmittelevat flunssaansa ja kuumetta, yskäänsä, tai kuten erään lukijan tapauksessa, leikkauksesta toipumista, että asiat voivat olla pahemminkin, jos vaan osaa nähdä asiat niin. Näen asiat itsekkin sillä tavalla, vaikka oma tilanteeni on mikä on, niin on ihmisiä joiden tilanne on pahempi kuin minulla, eikä minulla loppujenlopuks niin huonosti pyyhi vaikka vaikeuksia onkin.

Ehkä niin ikään omalla tavallaan tämä blogi toimii omien ajatusten purkukanavana, saa ajatuksia purettua päästä, konkreettisesti eteensä myös asioita miteittäväksi, sekä niinikään konkreettisesiä asioita joista jälkeenpäin muistella, ja jos joskus miettii etti miten joku asia suurinpiiretein meni, voi vastaus tästä blogista löytyä, ehkä sille ei tällä hetkellä tule tarvetta, mutta kun tätä aikaa 10 vuoden päästä muistelee, voi täältä vastausia saada niinikään itelleen kirjoituksien joukosta kun osa asioita jo ajan saatosta saattannut unohtua.

Niinikään, haluan myös kannustaa ihmisiä jakamaan tarinansa, koska monella tapaa se on hyvä asia, kuten sanoin saa ajatuksia päästään pois, sekä niinikään, jotkut tarinat on tehty jaettaviksi omalla tavallaa, kuten sanottua, ehkä joku omassa tilanteessani ei haluaisi tarinaansa jakaa, mutta itse niin olen päättännyt ja haluan tehä.

Eräässä paikassa esitettyyn väitteseen voisin niinikään tässä vastata, en jaa tarinaani sen vuoksi että haluaisin ihmisiltä sääliä, ei, en todellakaan, päinvastoin, sääli on asia mitä nimenomaan juuri en halua vastaanottaa. Sääliä en kaipaa enkä halua, siitä ei ole mitään hyötyä, ei minulle, eikä sille joka sitä yrittää antaa, vaikka tarkoittaisikin vain ja ainoastaan hyvää sillä, sen sijaan mielipiteitä, kysymysiä, palautetta sekä muuta asiaankuuluvaa otan mielelläni vastaan.

Niinikään, ehkä tarinallani haluan myös osottaa että vaikka elämä kääntyy selälälleen, voi siitä selvitä, muiden tuen avulla kuin pohdiskelemalla asioita itse, välillä pysähtymällä miettimään asioita, sekä niin edelleen, asioita voi selvitä, ja vaikka kaikki tuntuisi mahottomalta, niitä parempia päiviä tulee joskus, vaikka siltä ei aina tuntuisi.

Mutta loppujenlopuksi, suurin motiivini on ehkä tosissaan se että haluan kannustaa ihmisiä näkemään asiat eri lailla tarinani myötä ja sen kautta.

Kuka minä olen?

Tässä blogissa esitetään otsikon mukaisesti hieman itseäni laajemmin kuin aikasemmin kenties. Ennen sitä vähä löpinöitä teille ''vakkareille''.

Blogi on päivittymässä tähän päivään hiljaa mutta varmasti, suunnilleen kuukauden päästä on tarkoitus päästä tarinaosaan numeroltaan 8/9. tarinanosa 7 tosin saapuu lähiaikoina ennen syyspuintikiireitäni, tarinaosa numero 8 ajoittuu joko tuohon syysuun alkuun, tai aiemmin, riippuen hieman mikä numero tuolle syyskuun alusa julkaistavalle tarinalle lopulta tulee.

Niitä odotellessa tulen pyrkii pitämään blogia hengissä vastaamalla hieman kysymyksiin, arvotuksiin ja muihin aatoksiin tarinani ympärillä, tämä nimenoomainen kirjotus on sarjassaan ensimmäinen näistä, jatkoa seuraa kun aikaa löytyy rustata ajatuksiaan ales ja vastausia kysymyksiin, niin niihin harvoihin jotka täällä ite blogissa esitetty, mutta niinikään epäviralliseen palautteseen josta olen lukennut parissa paikassa joissa tämä blogi on esillä ja esitettynä.

Minulle huomautettiin blogin ulkopuolella että oikeestaan, kuka minä olen, on kadonnu arkistojen syövereihin, joten tästä lähtee uusi esittely tiivistettynä.

Kuka?


Olen lokakuussa 21 täyttävä pienviljatilallismaanviljelijä perheessä kasvannut ja edelleen tilalla asuva Siuntiolaisnuorukainen Länsi-uudeltamaalta. Tällä hetkellä työllistän itseäni vain ja ainoastaan käytänössä maanviljeymme parissa josta toki palkkaa en nosta koska alan tilanne pienviljelijöien osalta on mikä on(Rahaa ei juuri ylimäärästä ole mihinkään mikäli aikoo toimintaa pitää elossa.). Mikäli terveyteni pysyy siinä kuosissa tulen joku päivä astumaan isäni saappaisiin ja jatkamaan tilamme toimintaa 3:na sukupolvena ketjussa.

Mikä ylläpitämäsi blogi on?


Ylläpitämäni ja kirjoittamani blogi on eräänlainen teema-/elämäntarinablogi, nimensa mukaisesti, kyse on yhden miehen erillaisesta tarinasta elämässä, polusta jota kukaan muu ei tule kävelemään, polusta jota kukaan ei täysin tule koskaan ymmärtämään. Kyse on tarinastani jonka haluan jakaa, motiiveihini palaan joskus toisen poustauksen muodossa koska siihen saadaan erillinen postaus kasaan, tätä iis on minulta joskus kysytty, mikä on motiivini tämän blogin ylläpitäimseen ja miksi haluan jakaa suhteellisen henkilökohtaisiakin asioita täysin tuntemattomien ihmisten kanssa.

Mitä sinä sairastat?


Tähän olen kieltäytynnyt vastaamasta, koska jos asia todellakin kiinnostaa, taidan pysya blogini lukijana niin kauan kunnes paljatan asian tässä blogissa, joka on noin kuukauden päästä kun tarinani päivittyy tähän päivään.

Minulle saa esittää kysymyksiä, palautetta ja mielipiteitä vapaasti, niin täällä blogissa kuin blogille pyhitetyllä facebook-sivulla johon voit blogin oikeessa kulmassa halutessasi liittyä. Niinikään minulle saa myös esittää toiveita asioista joista minun haluttaisi kirjoitettavan sairauteni ympäriltä ja muutakin mitä vain mieleen tulee.

Onni olet juuri sinä.

Joskus elämässä käy onni, onni koostuu pienistä asioista, kuten eräs ihminen minulle kovin yritti osoittaa, hän tarkoitti muuta, mutta onnenni on että olen viime aikoina saanut tutustua häneen, ymmärtää hänen elämäänsä, ja hän on yrittännyt ymmärtää omaani. Kyseinen ihminen tulee varmasti joskus jatkamaan matkaansa, ja unohtamaan minut ja tarinani taka-alalle, mutta juuri tällä hetkellä, sinä olet onneni ja onneni on ollut saada tutustua sinuun, olet tällä hetkellä hyvin arvokas ihminen. Kuuluisan sanonnan mukaan '' Kultaakin arvokkaampi''.


Kyseinen ihminen luotti harteilleni asian elämästään jota hän ei ennen tätä hetkeä ole kenellekkään ulkopuoliselle luottannut, kiitän häntä luottamuksesta ja tarinastaani, kenties joku päivä kun ymmärrän tarinan täysin, tuo tarina nousee suureen arvoon omalla polullani selvitytyä tästä elämästä.

Kyseinen ihminen ei ole tehnyt kuten monet muut, hän ei pelästynnyt tarinaani, hän ei pelästynnyt sitä mitä olen, tai ensivaikutelmaa minusta, hän halusi nähdä kuoreni alle, ja sinne hän on nähnyt ja päässyt. Olen niinikään luottannut hänelle asioita joita en välttämättä kaikille kertoisi. Olen naurannut hänen kanssaan monet naurut, naurut jotka ovat piristäneet päivää, naurut jotka ovat edes vähäksi aikaa saanut taisteluni unohtumaan taka-alalle. Hän ei tuominnut minua ensivaikutelman perusteella, vaan jatkoi tutustumista minuun, hän ei välittännyt hieman kyseenalaisesta huumoristani, eikä tuominnut tekojani tai sanojani ensiseisomalta. Hän ymmärsi että elämä on kolhassut minua, ja olen umpikujassa. Hän yrittää potkia minua perseelle ja nähdä asioita uudessa valossa. Hän antaa minulle toivoa elämään asioista jotka ovat olleet pimenossa, toki monet asiat ovat utopisia ja eivät varmaan toteudu, mutta hän ei sano EI. Hän antaa toivoa, toivoa paremmasta huomisesta, toivoa että kenties asiat joskus kääntyvät parempaan päin, ja kenties jopa tiemme joskus kohtaavat, vaikka se tosiaan on epätodennäköistä, mutta hänen mukaansa mahdollista.

Hän ei takerru pieniin asioihin, vaan osaa nähdä niiden yli, ja auttaa minua tekemään samoin. Meillä on kaksi täysin erillaista tarinaa ja lähtökohtaa, mutta silti, jaamme asian, olemme taistelleet elämässä, ja asiat eivät aina ole olleet meille yksinertaisia, eikä tulevaisuus aina järin valoisa, tai polku tietoinen mitä kulkea. Meille tulevaisuus on joskus ollut taivas ja maisema täynnä paksuinta sumua, jollain tasolla luulen meidän ymmärtävän toisiamme. Olemme kulkeneet niin samanlaisen polun, mutta silti täysi erillaisen polun elämässä. Asiat eivät ole olleet aina yksinkertaisia, mutta hän on selvinnyt polussaan eteenpäin, ja kannustaa minua tekemään samoin. Hänen sanoin, unelmistaan on tehtävä totta, ja pyrin jollain tasolla näin tekemään, kuhan tulevaisuus näyttää vain kumman kahdesta mahdollisesta polustani lähden kulkemaan.

Minun onnenni tällä hetkellä on saada tuntea sinut sekä tutustua sinuun vaikka vielä joku päivä tiedän sinun jatkavan matkaasi ja minä jään kulkemaan polkuani.

Tarinani (osa 6)

Kaikkien sähkökokeiden selvittyä tuloksettomina tuolloin 2010 päätettiin lääkärien kanssa rauhottaa tilanne kesäksi ja tarkastella asioista uudelleen jälleen syksyllä, tarkemmin muistaakseni lokakuussa oli mulla lääkärinvastaanotolle aika jossa pohdittiin asioita uudestaan.

Kesä sujui tosiaan suhteellisen kivuttomasti ja ongelmitta, mitään sairauskohtauksia ei ollut mutta heikkous oli edellen jaloissa ajoittain tallella, jonka vuoksi lääkäri päätti uusia kaikki kokeet, niinikään myös litvorin uusinnan elikkä selkäydinnäytteenoton uusinta oli edessä, kaikkihan muistamme miten edellinen kerta päättyi. Myös molemmat magneettikuvat uusittiin sekä niinikään teetätettiin jälleen uusi sähkökoe kahden edellisten jatkoksi.

Pelonsekaisin tuntein hyväksyin että likvorin otto oli uudestaan edessä, tosin, mitään suurempia pelkoja ei silti ollut mielessä, ainoastaan huonot moistot takaraivossa väkisinkin pisti miettimään että mitä jos kaikki tuo uusintuu. Hoitajan varatessa aikaa likvoriin hän kysyi pakollisen kysymyksen ''Saako kandi suorittaa näytteenoton?'' Hoitajat ilme ole suhteellisen näkemisen arvonen kun ilmoittin että kyllä mun puolesta saa, hän hiljaa totesi vaan ''ei hitto mikä hullu...'', kyseinen hoitaja tiesi miten edellisessä likvorissa oli käynyt ja täten hän ei uskonnut että luottaisin kandiin asiassa, mutta vastoin hänen olettamustaan, ei minulla ollut mitään sitä vastaan vaikka joku muu saattaisikin vaatia tuommosen jälkeen nimenomaan ammattitaitoista lääkäriä.

Likvori otettiin marraskuun alussa ja toimenpide sujui suhteellisen kivuttomasti, tosin kandi joutui pistämään kylläkin kaks kertaa käänettyään neulan selkäytimessä väärään suuntaan (muistaakseni neula kuului vääntää vasemalle ja kandi väänsi oikealle) toki tämäkin oli ohjaavan lääkärin vika koska ohjaava lääkäri sekos ja sano väärän suunnan, joten kyseiselle kandille puhtaat paperit toimenpiteestä. Toimenpiteseen sisäänastuessa kandikin ihmetteli että kuin hitossa suostun siihen että hän tekee toimenpiteen, selkeää vastausta mulla ei kyll kandille ollu mutta en vaan tiiä miksei asiaan tosiaan ongelmaa mulla ollu vaikka kaikilla muilla tuntui olevan.

Joulu- ja Tammikuun aikana uusittiin molemmat magneettikuvaukset joista jälkimmäinen, selkärangan magneettikuvaus oli suhteellisen hauska kokemus myöskin, päivystyspotilaiden vuoksi mutt kuvattiin sairaalan parkkipaikalla rekan peräkärryssä johon ei ollu keretty pistää lämmitystä kiinni, joten siellä mutt sitt kuvattiin parin asteen lämpötilassa boxereissa, oli muuten suhteellisen vilposaa makaa kuvauksessa...

Helmikuussa tehtiin tosiaan tuo uusi sähkökoe jossa tungettiin vuorostaan päähän semmnen päähine jota käyttä johdettiin päänahkaan sähköä, oli erittäin mukava kokemus sekin, pää kutis viikon sen jälkeen varsinki ku kokeensuorittannut hoitaja raapi päänahan hajalle sitä kypärää varten semmosella hiton metallitikkulla, ai että kun teki mieli lyödä sitä hoitajaa välillä. Raapimista kesti tosiaan se 30 min ennenku kypärä oli päässä lopulta. Mutta loppujenlopuks kivuttomin kaikista  sähkökokeesta tuo oli.

Maaliskuussa 2011 tarinani sai jälleen uuden käänteen johon palaan jälleen uudessa tarinanpirstaleessa vuorostaan. Maaliskuu sisälsu uuden sairaalan meriittilistalle sekä muutenkin dramaattisen käänteen tarinani osalta joka vaikuttaa tarinaani tähän päivään asti edelleenkin negatiivisessa muodossa.

Tarinani edelliset osat niputettuna tässä mikäli tarinani on sinulle tuntematon.