Kuten mainitsin tarinanosa 6:ssa niin magneettikuvat, niin pää- kuin niinikään selkäytimen magneettikuvaukset uusittiin sekä niinikään otettiin uusi sähkökoe kahden edellisen jatkoksi. Maaliskuussa oli vuorossa lääkärikäynti jonka oletin ja luulin olevan puhdas rutiinikäynti, että tuloksista ei varmaan mitää mullistavaa ole selvinnyt, ja että kuten edelliskesänäkin, tämäkin kesä pidettäisi vapaana tutkimuksista ja asioita tarkasteltaisiin jälleen syksyllä, toisin vaan lopulta kävi.
Astelin Meilahden sairaalaan tosiaankin sillä olettamuksella että kyseessä olisi rutiini käynti lääkärinvastaanotolle, vaan toisin kävi, alkuun kaikki meni normaalien rutiinien mukaan, lääkäri kyseli vointeja ja niin edelleen ja ilmoitettuani havaintoni ja että ongelmat ovat edelleen jaloissa jatkuneet lääkäri tutki normaalit neuroloogiset tutkimukset, jotka tosin ko lääkärikin koki turhiksi, koska ihmisen keho on siitä hauska että kun jotain suoritetaan tarpeeksi monta kertaa, ei ihmisen keho enään reagoi välttämättä ''oikein'', koska se on oppinnut mitä ko testeissa tapahtuu.
Tutkittuaan lääkäri ilmoitti hakevansa korkeamman oppineen paikalle, että häntä mietiyttää yksi asia. Osastoylilääkäri tuli paikalle ja kyseli ja tutki ja teki omia johtopäätöksiään ja hetken kuluttua hän aloitti tähän
mennessä varmaan hämmentävimmän 15 minuuttisen tarinassani.
Aluksi hän kertoi että nuorempi kolleegansa oli hakennut hänet tutkimaan ja varmistamaan hänen havaintonsa siitä että vasemman jalkani hermot eivät reagoineet ärsytykseen oikein (siihen mennessä ärsytyksessä ei koskaan oltu havaittu poikkeavuuksia), sekä hän niinikään ilmoitti asian jonka jo tiesin itsekkin, sen että en kävellyt enään kuin normaali ihminen, kävelyäni voisi kuvailla hieman laahustavaksi ja vaapuvaksi, koska tunto jaloista oli poissa omalla tavallaan. Tuon jälkeen kyseinen lääkäri jatko kysymyksiään ja kyseli yhtä sun toista et mitä tapahtuu ku on ollu tunnot et semmosta ja semmosta tapahtuu, ja kyseli saamistani sairauskohtauksista. Hän niinikään kertoi että kahdesta magneettikuvasta, molemilla kerroilla kun selkärankani oli kuvattu, oli löydetty poikkeava löydös, löydökselle oli myös jokin hieno termi jota en enää kykene muistamaan.
Jossain vaiheessa muistan jo lääkärikäynillä ajatelleen että tästä se palapeli lähtee aukeemaan ja vastauksia alkaa löytymään. Vaan toisin kävi, tuon keskustelun jälkeen osastoylilääkäri piti sitten ''loppupuheensa''. Jossa hän kertoi minulle että hyvät uutiset on etten sairasta mitään vakavaa ja ettei minulla ole mitään vikaa ja että tutkimuksia ei enään jatketa. Kyllä, luitte täysin oikein, hän nimenomaan väitti näin, kerrottuaan ensin että vasemman jalan hermoissani on jotain häikkää, sekä niinikään todettuaan ettei kävelyni ole normaalia, sekä että selkärangan magneettikuvauksista on löydetty poikkeavuuksia. Joten käytänössä, ensin hän kertoo asioista jotka poikkeavaat normaalista, ja tämän jälkeen hän kertoo minun olevan täysin terve.
Meneekö yli logiikan? Niin on mennyt minullakin, kuten kaikilla jotka tämän ovat kuulleet, koskaan en ole vielä tuota sisäistännyt ja ymmärtännyt miten lääkäri voi aluksi luetella asioita jotka on pielessä ja poikkeavat normalista, ja tämän jälkeen ilmoittaa että ihminen on täysin terve. Jälkeenpäin ajateltuna, tuntui kuin osastoylilääkäri oli tehnyt päätöksensä tutkimusten lopettamisesta etukäteen, eikä pystynnyt enään käynnillä myöntämään virhettä ja perumaan aikomustaan ja myöntää että hän oli hätiköinnyt päätöksessään olla tutkimatta enempää.
Astelin Meilahden sairaalaan tosiaankin sillä olettamuksella että kyseessä olisi rutiini käynti lääkärinvastaanotolle, vaan toisin kävi, alkuun kaikki meni normaalien rutiinien mukaan, lääkäri kyseli vointeja ja niin edelleen ja ilmoitettuani havaintoni ja että ongelmat ovat edelleen jaloissa jatkuneet lääkäri tutki normaalit neuroloogiset tutkimukset, jotka tosin ko lääkärikin koki turhiksi, koska ihmisen keho on siitä hauska että kun jotain suoritetaan tarpeeksi monta kertaa, ei ihmisen keho enään reagoi välttämättä ''oikein'', koska se on oppinnut mitä ko testeissa tapahtuu.
Tutkittuaan lääkäri ilmoitti hakevansa korkeamman oppineen paikalle, että häntä mietiyttää yksi asia. Osastoylilääkäri tuli paikalle ja kyseli ja tutki ja teki omia johtopäätöksiään ja hetken kuluttua hän aloitti tähän
mennessä varmaan hämmentävimmän 15 minuuttisen tarinassani.
Aluksi hän kertoi että nuorempi kolleegansa oli hakennut hänet tutkimaan ja varmistamaan hänen havaintonsa siitä että vasemman jalkani hermot eivät reagoineet ärsytykseen oikein (siihen mennessä ärsytyksessä ei koskaan oltu havaittu poikkeavuuksia), sekä hän niinikään ilmoitti asian jonka jo tiesin itsekkin, sen että en kävellyt enään kuin normaali ihminen, kävelyäni voisi kuvailla hieman laahustavaksi ja vaapuvaksi, koska tunto jaloista oli poissa omalla tavallaan. Tuon jälkeen kyseinen lääkäri jatko kysymyksiään ja kyseli yhtä sun toista et mitä tapahtuu ku on ollu tunnot et semmosta ja semmosta tapahtuu, ja kyseli saamistani sairauskohtauksista. Hän niinikään kertoi että kahdesta magneettikuvasta, molemilla kerroilla kun selkärankani oli kuvattu, oli löydetty poikkeava löydös, löydökselle oli myös jokin hieno termi jota en enää kykene muistamaan.
Jossain vaiheessa muistan jo lääkärikäynillä ajatelleen että tästä se palapeli lähtee aukeemaan ja vastauksia alkaa löytymään. Vaan toisin kävi, tuon keskustelun jälkeen osastoylilääkäri piti sitten ''loppupuheensa''. Jossa hän kertoi minulle että hyvät uutiset on etten sairasta mitään vakavaa ja ettei minulla ole mitään vikaa ja että tutkimuksia ei enään jatketa. Kyllä, luitte täysin oikein, hän nimenomaan väitti näin, kerrottuaan ensin että vasemman jalan hermoissani on jotain häikkää, sekä niinikään todettuaan ettei kävelyni ole normaalia, sekä että selkärangan magneettikuvauksista on löydetty poikkeavuuksia. Joten käytänössä, ensin hän kertoo asioista jotka poikkeavaat normaalista, ja tämän jälkeen hän kertoo minun olevan täysin terve.
Meneekö yli logiikan? Niin on mennyt minullakin, kuten kaikilla jotka tämän ovat kuulleet, koskaan en ole vielä tuota sisäistännyt ja ymmärtännyt miten lääkäri voi aluksi luetella asioita jotka on pielessä ja poikkeavat normalista, ja tämän jälkeen ilmoittaa että ihminen on täysin terve. Jälkeenpäin ajateltuna, tuntui kuin osastoylilääkäri oli tehnyt päätöksensä tutkimusten lopettamisesta etukäteen, eikä pystynnyt enään käynnillä myöntämään virhettä ja perumaan aikomustaan ja myöntää että hän oli hätiköinnyt päätöksessään olla tutkimatta enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti