Kuka minä olen?

Tässä blogissa esitetään otsikon mukaisesti hieman itseäni laajemmin kuin aikasemmin kenties. Ennen sitä vähä löpinöitä teille ''vakkareille''.

Blogi on päivittymässä tähän päivään hiljaa mutta varmasti, suunnilleen kuukauden päästä on tarkoitus päästä tarinaosaan numeroltaan 8/9. tarinanosa 7 tosin saapuu lähiaikoina ennen syyspuintikiireitäni, tarinaosa numero 8 ajoittuu joko tuohon syysuun alkuun, tai aiemmin, riippuen hieman mikä numero tuolle syyskuun alusa julkaistavalle tarinalle lopulta tulee.

Niitä odotellessa tulen pyrkii pitämään blogia hengissä vastaamalla hieman kysymyksiin, arvotuksiin ja muihin aatoksiin tarinani ympärillä, tämä nimenoomainen kirjotus on sarjassaan ensimmäinen näistä, jatkoa seuraa kun aikaa löytyy rustata ajatuksiaan ales ja vastausia kysymyksiin, niin niihin harvoihin jotka täällä ite blogissa esitetty, mutta niinikään epäviralliseen palautteseen josta olen lukennut parissa paikassa joissa tämä blogi on esillä ja esitettynä.

Minulle huomautettiin blogin ulkopuolella että oikeestaan, kuka minä olen, on kadonnu arkistojen syövereihin, joten tästä lähtee uusi esittely tiivistettynä.

Kuka?


Olen lokakuussa 21 täyttävä pienviljatilallismaanviljelijä perheessä kasvannut ja edelleen tilalla asuva Siuntiolaisnuorukainen Länsi-uudeltamaalta. Tällä hetkellä työllistän itseäni vain ja ainoastaan käytänössä maanviljeymme parissa josta toki palkkaa en nosta koska alan tilanne pienviljelijöien osalta on mikä on(Rahaa ei juuri ylimäärästä ole mihinkään mikäli aikoo toimintaa pitää elossa.). Mikäli terveyteni pysyy siinä kuosissa tulen joku päivä astumaan isäni saappaisiin ja jatkamaan tilamme toimintaa 3:na sukupolvena ketjussa.

Mikä ylläpitämäsi blogi on?


Ylläpitämäni ja kirjoittamani blogi on eräänlainen teema-/elämäntarinablogi, nimensa mukaisesti, kyse on yhden miehen erillaisesta tarinasta elämässä, polusta jota kukaan muu ei tule kävelemään, polusta jota kukaan ei täysin tule koskaan ymmärtämään. Kyse on tarinastani jonka haluan jakaa, motiiveihini palaan joskus toisen poustauksen muodossa koska siihen saadaan erillinen postaus kasaan, tätä iis on minulta joskus kysytty, mikä on motiivini tämän blogin ylläpitäimseen ja miksi haluan jakaa suhteellisen henkilökohtaisiakin asioita täysin tuntemattomien ihmisten kanssa.

Mitä sinä sairastat?


Tähän olen kieltäytynnyt vastaamasta, koska jos asia todellakin kiinnostaa, taidan pysya blogini lukijana niin kauan kunnes paljatan asian tässä blogissa, joka on noin kuukauden päästä kun tarinani päivittyy tähän päivään.

Minulle saa esittää kysymyksiä, palautetta ja mielipiteitä vapaasti, niin täällä blogissa kuin blogille pyhitetyllä facebook-sivulla johon voit blogin oikeessa kulmassa halutessasi liittyä. Niinikään minulle saa myös esittää toiveita asioista joista minun haluttaisi kirjoitettavan sairauteni ympäriltä ja muutakin mitä vain mieleen tulee.

Onni olet juuri sinä.

Joskus elämässä käy onni, onni koostuu pienistä asioista, kuten eräs ihminen minulle kovin yritti osoittaa, hän tarkoitti muuta, mutta onnenni on että olen viime aikoina saanut tutustua häneen, ymmärtää hänen elämäänsä, ja hän on yrittännyt ymmärtää omaani. Kyseinen ihminen tulee varmasti joskus jatkamaan matkaansa, ja unohtamaan minut ja tarinani taka-alalle, mutta juuri tällä hetkellä, sinä olet onneni ja onneni on ollut saada tutustua sinuun, olet tällä hetkellä hyvin arvokas ihminen. Kuuluisan sanonnan mukaan '' Kultaakin arvokkaampi''.


Kyseinen ihminen luotti harteilleni asian elämästään jota hän ei ennen tätä hetkeä ole kenellekkään ulkopuoliselle luottannut, kiitän häntä luottamuksesta ja tarinastaani, kenties joku päivä kun ymmärrän tarinan täysin, tuo tarina nousee suureen arvoon omalla polullani selvitytyä tästä elämästä.

Kyseinen ihminen ei ole tehnyt kuten monet muut, hän ei pelästynnyt tarinaani, hän ei pelästynnyt sitä mitä olen, tai ensivaikutelmaa minusta, hän halusi nähdä kuoreni alle, ja sinne hän on nähnyt ja päässyt. Olen niinikään luottannut hänelle asioita joita en välttämättä kaikille kertoisi. Olen naurannut hänen kanssaan monet naurut, naurut jotka ovat piristäneet päivää, naurut jotka ovat edes vähäksi aikaa saanut taisteluni unohtumaan taka-alalle. Hän ei tuominnut minua ensivaikutelman perusteella, vaan jatkoi tutustumista minuun, hän ei välittännyt hieman kyseenalaisesta huumoristani, eikä tuominnut tekojani tai sanojani ensiseisomalta. Hän ymmärsi että elämä on kolhassut minua, ja olen umpikujassa. Hän yrittää potkia minua perseelle ja nähdä asioita uudessa valossa. Hän antaa minulle toivoa elämään asioista jotka ovat olleet pimenossa, toki monet asiat ovat utopisia ja eivät varmaan toteudu, mutta hän ei sano EI. Hän antaa toivoa, toivoa paremmasta huomisesta, toivoa että kenties asiat joskus kääntyvät parempaan päin, ja kenties jopa tiemme joskus kohtaavat, vaikka se tosiaan on epätodennäköistä, mutta hänen mukaansa mahdollista.

Hän ei takerru pieniin asioihin, vaan osaa nähdä niiden yli, ja auttaa minua tekemään samoin. Meillä on kaksi täysin erillaista tarinaa ja lähtökohtaa, mutta silti, jaamme asian, olemme taistelleet elämässä, ja asiat eivät aina ole olleet meille yksinertaisia, eikä tulevaisuus aina järin valoisa, tai polku tietoinen mitä kulkea. Meille tulevaisuus on joskus ollut taivas ja maisema täynnä paksuinta sumua, jollain tasolla luulen meidän ymmärtävän toisiamme. Olemme kulkeneet niin samanlaisen polun, mutta silti täysi erillaisen polun elämässä. Asiat eivät ole olleet aina yksinkertaisia, mutta hän on selvinnyt polussaan eteenpäin, ja kannustaa minua tekemään samoin. Hänen sanoin, unelmistaan on tehtävä totta, ja pyrin jollain tasolla näin tekemään, kuhan tulevaisuus näyttää vain kumman kahdesta mahdollisesta polustani lähden kulkemaan.

Minun onnenni tällä hetkellä on saada tuntea sinut sekä tutustua sinuun vaikka vielä joku päivä tiedän sinun jatkavan matkaasi ja minä jään kulkemaan polkuani.

Tarinani (osa 6)

Kaikkien sähkökokeiden selvittyä tuloksettomina tuolloin 2010 päätettiin lääkärien kanssa rauhottaa tilanne kesäksi ja tarkastella asioista uudelleen jälleen syksyllä, tarkemmin muistaakseni lokakuussa oli mulla lääkärinvastaanotolle aika jossa pohdittiin asioita uudestaan.

Kesä sujui tosiaan suhteellisen kivuttomasti ja ongelmitta, mitään sairauskohtauksia ei ollut mutta heikkous oli edellen jaloissa ajoittain tallella, jonka vuoksi lääkäri päätti uusia kaikki kokeet, niinikään myös litvorin uusinnan elikkä selkäydinnäytteenoton uusinta oli edessä, kaikkihan muistamme miten edellinen kerta päättyi. Myös molemmat magneettikuvat uusittiin sekä niinikään teetätettiin jälleen uusi sähkökoe kahden edellisten jatkoksi.

Pelonsekaisin tuntein hyväksyin että likvorin otto oli uudestaan edessä, tosin, mitään suurempia pelkoja ei silti ollut mielessä, ainoastaan huonot moistot takaraivossa väkisinkin pisti miettimään että mitä jos kaikki tuo uusintuu. Hoitajan varatessa aikaa likvoriin hän kysyi pakollisen kysymyksen ''Saako kandi suorittaa näytteenoton?'' Hoitajat ilme ole suhteellisen näkemisen arvonen kun ilmoittin että kyllä mun puolesta saa, hän hiljaa totesi vaan ''ei hitto mikä hullu...'', kyseinen hoitaja tiesi miten edellisessä likvorissa oli käynyt ja täten hän ei uskonnut että luottaisin kandiin asiassa, mutta vastoin hänen olettamustaan, ei minulla ollut mitään sitä vastaan vaikka joku muu saattaisikin vaatia tuommosen jälkeen nimenomaan ammattitaitoista lääkäriä.

Likvori otettiin marraskuun alussa ja toimenpide sujui suhteellisen kivuttomasti, tosin kandi joutui pistämään kylläkin kaks kertaa käänettyään neulan selkäytimessä väärään suuntaan (muistaakseni neula kuului vääntää vasemalle ja kandi väänsi oikealle) toki tämäkin oli ohjaavan lääkärin vika koska ohjaava lääkäri sekos ja sano väärän suunnan, joten kyseiselle kandille puhtaat paperit toimenpiteestä. Toimenpiteseen sisäänastuessa kandikin ihmetteli että kuin hitossa suostun siihen että hän tekee toimenpiteen, selkeää vastausta mulla ei kyll kandille ollu mutta en vaan tiiä miksei asiaan tosiaan ongelmaa mulla ollu vaikka kaikilla muilla tuntui olevan.

Joulu- ja Tammikuun aikana uusittiin molemmat magneettikuvaukset joista jälkimmäinen, selkärangan magneettikuvaus oli suhteellisen hauska kokemus myöskin, päivystyspotilaiden vuoksi mutt kuvattiin sairaalan parkkipaikalla rekan peräkärryssä johon ei ollu keretty pistää lämmitystä kiinni, joten siellä mutt sitt kuvattiin parin asteen lämpötilassa boxereissa, oli muuten suhteellisen vilposaa makaa kuvauksessa...

Helmikuussa tehtiin tosiaan tuo uusi sähkökoe jossa tungettiin vuorostaan päähän semmnen päähine jota käyttä johdettiin päänahkaan sähköä, oli erittäin mukava kokemus sekin, pää kutis viikon sen jälkeen varsinki ku kokeensuorittannut hoitaja raapi päänahan hajalle sitä kypärää varten semmosella hiton metallitikkulla, ai että kun teki mieli lyödä sitä hoitajaa välillä. Raapimista kesti tosiaan se 30 min ennenku kypärä oli päässä lopulta. Mutta loppujenlopuks kivuttomin kaikista  sähkökokeesta tuo oli.

Maaliskuussa 2011 tarinani sai jälleen uuden käänteen johon palaan jälleen uudessa tarinanpirstaleessa vuorostaan. Maaliskuu sisälsu uuden sairaalan meriittilistalle sekä muutenkin dramaattisen käänteen tarinani osalta joka vaikuttaa tarinaani tähän päivään asti edelleenkin negatiivisessa muodossa.

Tarinani edelliset osat niputettuna tässä mikäli tarinani on sinulle tuntematon.

Hämärästä paluuta

Viimeisien viikkojen aikana blogiliikenne hiljaiselosta huolimatta on piristynyt jonkinverran, joka ilmeisesti näyttää viitteitä siitä että vaikka blogi on hiljentynnyt päivityksien osalta, tarina kerää yhä mielenkiintosta ja kiinnostuksia vaikka kijroittajalla ollut niinsanottu blogikuivuus.

Viimeisin viikkojen aikana olen niinikään vastaanottannut jonkinverran toivomuksia siitä että blogia jatkettaisiin, ja tarinaa päivittettäisiin tähän päivään asti jotta loputkin asiat selkenisivät lukijoilleni. Viimeisimmän toiveen vastaanotin tänään pari tuntia takaperin, ja yritän löytää jälleen motivaatiota muistella asioita jälleen taaksepäin tästä päivästä ja yrittää jälleen muistin syvöereistä muistaa asioiden kulkua.

Tiivistetyt tapahtumat ovat jo esiintyneet tähänä mennessä, tämän jälkeen menee ehkä 3-4 tarinaa vielä että olemme tulleet tähän päivään asti, tarkkaa lukumäärää en tähän kohtaan vielä osaa ennustaa, mutta tiedossa on niinikään tiivistymisestä huolimatta myös kaikista rankin osa tarinastani, joka ei liity itseeni, vaikka siihen sairaala liittyykin. Mutta tähän palaamme jossain vaiheessa kun tarina saavuttaa tämän pisteen.

Yritän päivittää seuraavaa tarinanosaa jo nyt viikonlopun aikana, mitään takeita asiasta en pysty antaa koska mitäilmeisimmin viikonloppu sisälää jotain ohjelmaa osaltani jota e vielä tiedä koska odotan huomenna asiasta puhelua ja täysi mysteeri minulle asia vielä on että mitä kyseinen puhelu pitää sisällään.

In the dawn of return

Tahatonta taukoa vietelty viime viikkoina kun talven jäljiltä latailtu akkua ja suuntailtu ajatuksia hieman muualle ja pohtiessa myös kesän kohtaloa ja suuntauksia.

Mutta lähipäivinä, ehkä huomenna, ehkä vasta loppuviikolla aletaan taas jälleen suuntamaan blogin pariin ajatuksia ja latelemaan päivityksiä kehiin, ainakin niin kauan kunnes kevätkylvöt iskevät kehiin ja vievät jälleen aikaa, tällöin saatan mahdollisesti jälleen hiljetyä, mutta paluun lupaan tehä kylvöjen päätyttyä.

Tässä kaikki tällä erää, palaillaan taas asiaan.

''Selvisin silti-selviäthän sinäkin''

I've walked a path that no one else will ever walk, I've taken steps that no one else will ever take, I've suffered in ways that no one else will ever be able to even imagine. But I've survived, will you?

Minä selvisin, selviätähän sinäkin? 


Tämä blogikirjoitus on lähtösin erään ihmisen kommentista toisessa palvelussa aiemmin tänään illalla. Hän lausui sanat josta tämä lähti nyt liikkeelle ''Sä olet kokennu kovia, tarvii astetta lujemman ihmisen selviä tommosesta sekoamatta.''


Osittain oikeassa, osittain väärässä. Totta on se, olin kokennut kovia jo eräällä lailla jo ennen sairauttani, joka oli jo opettannut elämää. Kyseessä oli nimittäin pitkään jatkunnut koulukiusaus joka jo kovetti ulkokuortaani ennen sairautta. Oikeestaan pahimmat vuodet olivat ammattikouluvuodet, vuodet ennen sairastumistani tähän sairauteen, sekä sairauteni aikana jolloin tutkimuksia tehtiin ja sairaudelle yritettiin löytää syytä. Joten elin tuon 2 vuotta sairauteni tutkimusmaailmassa rinnakkain koulukiusaamisen kanssa. Osittain kyseessä jälkimmäisissä vuosissa oli myös sopeutumisongelmia, koska kyseisen kiusaamisen takia nimenomaan vaihdoin ammattikoulua kesken koulutukseni 120km itäänpäin. Olenko kiusaajille katkera? En, he osoittivat vain minulle kuinka heikkoja ihmisiä he itse olivat, ja kenties vielä ovat? Oikeestaan tuo kiusaaminen on asia josta olen hyvin pitkälle vaiennut, en ole usein puhunnut siitä, eikä juuri hirveen moni sitä tiedä, jälkeenpäin minua kaduttaa että annoin tilanteen mennä siihen, enkä koskaan asiaa myöntännyt vaikka minulta useaan otteseen kysyttiin asiaa, ja minua nimenomaan yritettiin auttaa. Kenties asiat olisivat olleet hepompia mikäli olisin asian myöntänny, enkä paennut asiaa yksinäisyyteeni. Kuka tietää, jossittelu lienee tässä kohtaa enään turhaa.

Selvääkin, molemmat rasittaa ihmistä, asioiden eläminen rinnakkain taas, rasittaa kaksinverroin, ellei jos mahdollista, vielä kovemmin. minulta on joskus kysytty, olenko sairauteni tai kiusaamiseni takia harkinnut itsemurhaa jotta olisin päässyt siitä kaikesta pois. Vastaus, jonka näin yleisesti ensimmäistä kertaa tunnustan, on kyllä. Molempien osalta. Mutt kun tilanne meni siihen, aina löytyi tukiverkosto taustalta joka auttoi nousemaan Myös ehkä onnea oli mukana että joskus en apua pyytännyt, vaan joku otti olkapäästä kiinni ajoittain ratkaisevalla hetkellä, ja pysäytti ja palauttu jälleen mielenrauhaa pääkopan sisälle saamalla puhua asioista. Eräs heistä lukee tätä blogia, ja en tiedä mikäli hän tajuu näin tehneen, mutta hänelle haluan tässä kohtaa esittää pienimmän asian mitä pystyn tekemään, kiitos avustasi polkuni varrella. Jossainvaiheessa tunnustin myös että sairauteni oli liikaa itselleni, ja hain muista ihmisistä tukea juttelemalla asiasta, sekä myöntämällä etten pärjännyt enään yksikseen. Tämä oli asia joka myös pelasti minua, en pitännyt pahaa oloani sisällä, vaan hain tukea ja keskustelin asioiasta ihmisten kanssa. Tuki on tärkein asia mitä löytyy.


Olin ennen ihminen joka piti asiat sisällään, kaiken sen pahan olon, katkeruuden, vihan, suuttumuksen ja pettymyksen kaikkiin ja kaikkeen. Sairauteni opetti minulle, että painolastia kannattaa ja myös ehdottomasti pitää keventää omilta hartioiltaan. Ihmiset kuuntelevat kyllä, mikäli puhut heille, kerro että sinulla on paha olo, joku kuuntele kyllä, ja joku tukee sinua kyllä. Vaikka olisi kuinka vaikeaa tahanasa, ja vaikka et haluaisi, ja vaikka sinun olosi olisi kuinka paha tahansa, puhu asiasta jollekkin, toisinkuin sinä luulet, et sinä vaivaa ketään, päinvastoin kyseinen ihminen varmasti arvostaa että puhut juuri hänelle. Tämä ihminen saa olla kuka tahansa, kuhan puhut jollekkin, kuhan kerrot jollekkin pahasta olostasi, olkoot se kuka tahansa, tee niin, älä jää huonon olon kanssa yksin, sinä et ole kenellekkään taakka vaikka kerrot ongelmistasi.

Turhia löpinöitä jotka ei kiinnosta ketään

Tähän kohtaan hieman blogin kuulumisia jotka ei oikeestaan kiinnosta ketään, mutta julkaistaampas nämä nytten erään toisen blogin innoittamana. Blogi on kerännyt viime päivinä normaalia laajempaa huomiota, mistä kaikki tämä johtuu, en oikeestaan tiedä, tainut vaan tulla joku ennätyksellinen kävijäpiikki jostainsyystä. Suurin syy kävijämääriin taitaa olla Facebook ja ryhmän lanseeraminen siellä lukijoiden pyynnöstä jolloin nuo pari harvaa tykkäystä mitä ryhmä saanu kasaan tavoitti tykkääjien kautta satoja ihmisiä joista osa valitsi tarkistaa mistä asiassa on kyse, harva tais kummiskaan pysyväks kävijäks jäädä tilastojen perusteella seurajien osalta.

Launtaina tosiaan oli vilkkain päivä blogin historiassa, blogissa vieraili tällöin 263 kävijää yhden päivän aikana. Tähän mennessä blogi on tavoittannut yhteensä 1437 kurkistusta blogin tiimellyksiin, joka tosiaan on enemmän kuin odotin, ottaen huomioon että blogi perustettiin ja tarinani aloin jakaa tammikuun loppupuolella. Bloggerin kautta julkisesti blogia seuraa 3 ihmistä, viikon sisällä huima 300% korotus tapahtunnut asiassa ;). Lisäksi epäilen että seuraajissa löytyy ainakin 2 anonyymiä seuraajaa, tästä tosin en voi mitään varmuutta esittää.Facebookryhmässä tarinaani seuraa tällä hetkellä 4 ihmistä. Blogipalvelu blogilistassa tilaajia löytyy 8 kappaletta, viikottaisia seuraajia taas 74 kipaletta, mutta statistiikan perusteella lähes kaikki eivät seuraamisestaan huolimatta blogissa aktiivisesti käy.

Kommentteja itse blogiin on tullut kahden eri käyttäjän toimesta, 3 kommentin verran. Vilkaistaan tapahtuneita muutoksia näihin verrattuna jossain vaiheessa jälleen, ihan huvin vuoks hauska verrata tapahtuneita muutoksia liikenteessä ja kävijämäärissä.