Korkealta tippuminen

Kuuluisan sanonnan mukaan ne jotka toivoo suuria tippuu myös korkeelta, itse väittäisin toisin, ne jotka joskus erehtyy toivoo ees jotain pientä joka ei toteudu, ne tippuvat korkeemmalta, koska he välttävät toivomasta yhtään mitään, juuri sen takia koska mitään ei koskaan toteudu, ja kun he kerrankin erehtyvät toivomaan jotakin, tippuvat he korkealta juuri sen vuoksi koska he eivät koskaan uskalla toivoa mitään.

Näin sen on nähtävä menevän, ku joskus erehtyy vahingossa jotain kivaa ees tapahtuvan tai erehtyy unelmoimaan jostain, sitä tippuu korkeelta ja pettyy pahasti, koska unelmoiminen on turhaa, asioiden toivominen on turhaa, koska mikään ei koskaan toteudu, tunnelissa ei ole koskaan pilkahdusta siitä kuuluisasta valosta.

Unelmoiminen on sinäänsä mukavaa, mutta ei semmosta kannata harrastaa kun ei unelmista koskaan tule totta, sitä tekee vaan ihminen itellensä hallaa unelmoimalla, koska sitä päättyy joka kerta pettymään ja tipumaan korkeelta ja kovaa, ja se voi sattuakki.

Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, joskus marginaalit voi olla pienet, joskus tulee pieni ilonaihe josta riittää iloa pitkäksi aikaa, mutta homma toimii myös päinvastasesti, joskus pieni epäonnistuminen tai vastoinkäyminen voi tehdä isoja tuhoja hyvinkin pitkäks aikaa ihmisen mielessä, joskus sitä vaan kaipaa että ees jokin pieni asia menisi niinku toivoo, tai että saisi ees jonjun pienen onnistumisen jonka kanssa elää ees hetken aikaa, mutta ne ovat harvassa, hyvin hyvin harvassa.

Pettymys, joka unelmoinnista syntyy, on hankala kuvailtava, mutta ehkä joskus kun sitä toivoo jotakin mukavaa tapahtuvan, vaatii muilta ihmisiltä liikaa, asioita joita muut ihmiset eivät ymmärrä, näkökantoja jotka muut ihmiset eivät pysty ymmärtään, asioita joiden tärkeyttä kaikki ei osaa käsittää, samalla tavalla kuin ite tekee. Ihmiset eivät aina ole samalla aaltoituudella, eivätkä ymmärrä aina toisiaan, ja toistensa ajatustenjuoksuja ja toisten ihmisten käsityksiä. Yksinkertaisesti sanottuna, toiselle ihmisielle iso asia voi olla toiselle ihmiselle pieni asia, ja päinvastoin, niinikään toiselle ihmiselle yksinkertainen asia voi olla toiselle ihmiselle hankala asia ymmärettäväksi.

Iloitseminen lähtee pienistä asioista

Joskus asioiden marginaalit voivat olla hyvin pienet, asioiden mittasuhteet taas suuret, joskis pienestä asiasta voi tulla suuri ja joskus suuri asia voi olla loppujenlopuksi hyvin pieni. Näin tää homma on vaan nähtävä menevän.

Olen saattannut tarinani lomassa mainitakkin tästä aiheesta, kaikkea mistä olen turissut ei kykene enään muistamaan ja tekstejäkin rupee olemaan sen verta monta ettei kykene enään tarkistamaan kaikkia asioita, joten pyydän anteeksi mikäli tästä tekstistä tulee asioiden toistoa siinä tapauksessa.

Joskus kun olotila ja fiilis on semmoen voi pienistä asioista tulla isoja, pieni vastoinkäyminen tai epäonnistuminen voi pilata montakin tulevaa päivää, sillonku olotila on semmoen ettei juuri mikään tunnu onnistuvan, sillon pienikin asia voi merkitä paljon, niin positiivisessä kuin negatiivisessakin mielessä. Joskus tuntuu etteivät ihmiset täysin ymmärrä tätä, sitä miten paljon jokin hyvin pieni asia voi merkitä sillonku kaikki tuntuu menevän päin metsää eikä mistään tunnu tulevan mitään positiivistä, pieni asia voi sillon kaataa koko päivän ja illan joka jo on pielessä, se voi vaikuttaa monta päivää eteenpäinki negatiiisessä mielessä.

Omalle kohdalle näitä ajanjaksoja kuuluu elämään aina sillontällöin, joskus tiheämmin, joskus taas onnistuu taapertamaan positiivisuudessä pidemmän aikaa.  Viime aikoina näitä juuri kuvailtuja jaksoja on ollu taas enemmän, jolloin kaikki tuntuu menevän pieleen ja haluais vaan suunata ajatukset muualle kaikesta, mutta se vaan ei onnistu, tai sitt yrittää sitä, mutta toinen ihminen ei ymmärrä kuinka paljon tuo pieni asia voi minulle merkitä, kuinka paljon voi merkitä että saisi suunattua ajatuksia muualle kaikesta, kuinka arvokas teko se minulle olis ja kuinka paljon minä sitä arvostaisin.

Toki ymmärrän myös sen että sille toiselle ihmiselle se voi olla iso asia, ja minä en aina sitä käsitä tai ymmärrä, tai taas toinen ihminen ottaa vaan sen vitsinä, toki jona minä sen esitän, mutta toki taustalla on aina halu saada ajatuksia suunattua muualle ees hetkeksi aikaa, mutta vastapuoli toki ei useasti tiedä sitä tunneta kuinka tärkeästä asiasta voi minulle olla kyse, kuinka se voi pelastaa monta päivää.

Marginaalit ovat pienet, joskus pienen asian onnistuminen tai epäonnistuminen voi heilauttaa venettä johonki suuntaan hyvin paljonkin.

Tarinani (osa8.5)

Kuten numeroinnista huomaa niin tällä kertaa toteutetaan hieman poikkeusta, tämä numerointi siksi koska tätäennen tarinanpirstaleet ovat olleet epäsuoria jatkoja toisiinsa, mutta tällä kertaa poikkeuksellisesti kyse on suorasta jatkosta edelliseen kirjoitukseen, kuten siinä mainitsinkin, joten tämän vuoksi pysymme samassa numeroinnissa jatkonumeroinilla tällä kertaa suoran jatkon vuoksi. Aikaisemman kirjoituksen voit lukea tästä

Ennen kotiuttamistani aamuvuoron lääkäri vielä yritti parhaansa selvittääkseen soppaa jonka kolleegansa toisessa sairaalassa olivat keittäneet, hän yritti 3 eri otteseen saada minulle siirtoa aikaseksi Meilahden sairaalaan, koska heidän potilaansahan olin loppujenlopuksi, mutta tuloksetta, vastaus oli joka kerta kuulemma että potilas pärjää kotona eikä ole mitään älyä siirtää potilasta heille koska heidän mukaansa lääketieteellistä syytä ei moiselle löytynnyt. Niinikään siirto omaan kotisairaalaani LAS:iin kielettiin Meilahden toimesta, kyseinen lääkäri oli selkeästi eri mieltä mutta hän ei yksinkertaisesti halunnut astua isompien varpaille, joten loppujenlopuksi hänet pakotettiin vastoin tahtoaan kotiuttamaan minut siinä kunnossa jossa mainitsin aikasemmassa kirjoituksessa.

Tähän tapaukseen liittyy niinikään pari hauskaa kertomusta, ensimmäinen asia oli areenalla kun ambulanssimiehistön piti ottaa yhteyttä niinikään mediheliin, kuin myös HÄKE:en ilmoittakseen että he siirtyvät kuljettamaan potilasta ja mitä heillä oli vastassa (toisinsanoen he vastaavat aina hälyytykseen tietyn koodiston mukaan ja ilmoittavat aina takaisin HÄKE:lle mikä koodi heitä todellisuudessa odotti ambulanssimiehistön mielestä.) Tässä kohtaa kuten normaalisti ambulanssimiehistö ryhtyi keskenään neuvottelemaan että mitä he ilmoittavat HÄKE:lle, siitä kaikki olivat samaa mieltä että D tason koodiin johon he olivat vastaneet oli täysin väärä heidän mielestään, kaikki oli samaa mieltä että todenmukaisempi koodi oli B(ertta) tason tehtävä toisinsanoen paljon kiireellisempi tehtävä kuin hätäkeskus oli ambulansille antannut. Arvuutteluiden keskellä en voinut olla hiljaa vaan tokaisin ambulanssimiehistölle että taasko ne pelaa lottoa ku koodeja lentää yhestä seuraavaan riippuen kuka on äänessä. Hyvät naurut he saivat, tosissaan ei ollut ensimmäinen kerta kun ambulanssimiehistö arvuuttelee ja argumentoi keskenään että mihin kategoriaan kuulun.

Hauska kommellus tosiaan syntyi siitä kun heidän piti olla yhteydessä HÄKE:en sekä medi-heliin kun he huomasivat että kallion sisällä heillä ei ollut mitään signaalia, joten he joutuivat ajamaan areenalta ensin ulos päästäkseen ottamaan yhteyttä, hauskaa asiasta teki se että kaikilla muilla oli signaali omissa matkapuhelimissaan, erään heistä sanoin ''Mikäköhän pilipaloverkko valtiolla on oikeen käytössä samperi''. Ulos päästiin ja siellä saatiin yhteys linkitettyä.

Tapasin niinikän kyseisen ambulanssimiehistön pariin kertaan illan aikana kun istuin ulkona rullatuolissa ottamassa raitista ilmaa(siitäkin sain tapella moneen otteseen hoitajien kanssa kun lääkäriä odotin). He ihmettelivät joka kerta että mitäköhän helvettiä tää toiminta täällä taas on ku ei lääkäri tutki potilasta, pariin oteseen he pysähtyivät juttelemaan kanssani ja joka kerta toivottivat tsemppiä, alansa ammattilaisia olivat kyllä kyseisessä ambulansissa vuorossa olleet.

Tsemppia sain tapauksessa myös muilta tahoilta, puhelimen välityksellä eräs pelaajistamme lähetti sukulaiseni kautta sairaalaan terveiset, sekä kotona niinikään odotti yllätys kun eräs toinen pelaaja oli lähettännyt viestin jossa toivotti taistelutahtoa ja kyseli mikä on vointini, hän ei muuta tiennyt kun että oli nähnyt että lanssimiehistö lähti areenalta kanssani matkaan.

Niinikään seuraavassa vierasottelussa jossa olin mukana yleisössä Vantaalla Myyrmäessä pronssiottelussa sain jälkeenpäin kuulla että edellisottelun isäntäseurasta Hc Westistä oltiin kyselty Myyrmäessä kannattajajoukoltamme että tietääkö kukaan minun tilannettani, osa heistä oli tietämättömiä koska he eivät Kaunaisissa olleet paikalla, mutta yksi heistä oli tietoinen ja oli kertonnut että olen mukana Vantaalla yleisössä ja että olen päässyt sairaalasta pois, mutta kävelen keppien avulla, lämmitti todella paljon kaiken paskan keskellä se että täysin ventovieras oli huolissaan kohtalostani ja osoitti että käsipallopiirit suomessa ovat todella yhdistyneitä ja tiivistä joukkoa jossa seurarajoja pystytään ylittämään tarvittaessa ja kuulemma kyseiselle henkilölle oli merkinnyt paljon saada tietää että olen päässyt sairaalasta pois.

Niinikään seuraavassa kotiottelussamme ennen ottelun alkua tuli eräs ihminen jonka toki tunnen, mutta hän ei Kauniaisisa ollut paikalla, otti minua takaapäin olkapäästä, ja pysähtyi kysymään, ''Hei, miten sä voit?''. Tämän on jäänyt vahvasti mieleeni, häkellyksen keskeltä, koska moinen kysymys oli odottamaton, sain kerrottua että elossa ollaan mutta kepeillä kävellään vielä ku ei jalat kävelyä kestä. Loppujenlopuksi kävelin enemmän tai vähemmän keppien avittamana kyseisen sairaskohtauksen jälkimainigeissa yli 6 viikkoa, joka on pisin aika jonka sairaskohtaus on vaikuttannut kävelykykyyn, joten suhteellisen käsittämätöntä etä sairaskohtauksen pahentuessa lääkärit vain väittivät minulla viiraavan päässä.

Vaikka kukaan asianosaisista ei todenäkösesti tule koskaan lukemaan tätä, haluan kiittää kaikkia tässä tarinanpirstaleissa mukana olleita auttajia, niin koko ambulanssimiehistöä, niin paikalla ollutta lääkäriä kuin käsipalloseura Hc Westin henkilökuntaa jotka ylittivät seurarajat ja vielä jälkeenpäin kyselivät vointiani. Niinikään haluan kiittää kaikkia kolmea joukkueemme pelaajaa jotka joko auttoivat sairaskohtauksen saadessani, tai jälkikäteen lähettivät tsemppausviestiä jotka olivat kaiken paskan keskellä erittäin tärkeitä ja motivoivia. Haluan myös kiittää tuota henkilöä jonka sanat ovat jääneet mieleen ja jotka tulivat puskista. Hänen sanasa olivat ehkä suurin motivaattori, koska hän kyseli vointejani puhtaasti oman kiinnostuksen ja kai jollain tasolla välittäimsen vuoksi, muut toimivat ehkä loppujenlopuksi hieman velvollisuudentunnon takia.

Tarinani (osa8)

Kuten aiemmin olen maininnut blogin niukka kirjotustahti johtuu puhtaasti ''työkiireistä'', syksy kun on maajussien sesonkiaikaa ja päivät ovat pitkiä ja aika-ajoin kun taukoa suodaan pyhitetään nuo tauot kaikelle unille mikä vaan on mahdollista saada jotta kun seuraava nakki pellolle tulee eteen ollaan hieman latautuneita jälleen, tämä syksy on ollut edellisyksyjä rankempi minulle henkilökohtaisesti siksi koska isäukkoni on astunnut hieman syrjään toiminnasta, ja jättännyt lähes kaiken työn puintien keskellä minulle. Osittain luulen että hän on tehnyt tätä tahtomatta koska hänelä on siviilityössään ollut niin kiire, osittain luulen myös että hän on pysynnyt töissä koska minä olen ollut täällä kotona hoitamassa viljoja pois pellolta sekä niinikään perunoita.

Takaisin blogin keskeiseen sisältöön, edelisestä tarinanpirstaleesta on kulunnut jälleen oma aikansa, joten aika sateisen syysillan tiimoilla ottaa seuraava kehiin, tämä kirjotus erään lukijan aiheuttamana joka pyysi jatkamaan tarinaani kun kerkeän.Hieman hämmentävän diagnoosin jälkeen joka käy ilmi edellisestä tarinanpirstaleestani, elämä jatkui sekavien ajatusten myötä eteenpäin hiljalleen omaa tahtiansa kunnes törmättiin jälleen isoon seinään josta nouseminen oli hieman hankalaa.

Maaliskuisen sairaala- ja lääkärikäynnin jälkeen oli edessä huhtikuu, tarkemmin seuraavat tapahtuman sijoittuvat itseasiassa lähempien tarkasteluiden jälkeen erinäkösistä logeista 1.huhtikuuta 2011. Kyseisenä päivänä pelattiin käsipallon semifinaaliottelu ''luolassa'' kuten käsipallopiireissä sanotaan. kyseinen ottelu pelattiin siis oman paikalliseuran SIF:n sekä kotijoukkueena toimineen Granilaisen HC WEST:n välillä, ottelu päättyi meidät osalta huonosti, kyseessä oli sarjan viimeinen ottelu Hc West:n otettua voitto ja mentyä finaaliin ja pasitettuaan meidät pronssiotteluun(joka me voitettiin).

Ottelu päättyi ja oli aika siirtyä areenalta kotia kohti, mutta jo ottelun aikana tuntemani tunnot ja pahimmat pelkoni osoittautuivat tällöin käyneen toteeksi, en päässy enään katsomopenkiltä ylös ja pyysin kanssaolijoita käydä sanomassa tädilleni joka toimi tällöin joukkueemme joukkueenjohtajana, että hän pyytäisi jotakuta pelaajaa tulla nostamaan mutt lattialle, koska makuuasenossa on mulla helpompi olla, ja virolaiasjättiläisemme tuli koppamaan otteesta kiinni ja nosti lattialle ku tulitikkuaskin.. :D

Järjestävän seuran henkilökunta laittoi nopeasti merkille että vierasjoukkueen kannattaja makaa lattialla ja eräs vastuuhenkilöistä tuli kysymään josko he voisivat olla jotenkin avuksi ja kysyivät että mikä vaivaa, kerroimme että taustalla on pidempi sairashistoria ja mitä todenäköisemmin en tule omin avuin kävelemään areenalta ulos. Kyseinen ihminen kysyi josko haluan että paikalla oleva lääkäri tulee juttelemaan kanssani(yleisön joukossa oli lääkäri jonka kyseinen ihminen tunsi), sanoin että saa hän tulla mutta tuskin hän paljoa pystyy tekemään. Lääkäri tuli ja kuunteli tarinani ja kummasteli kolleegoidensa toimia, lopulta hän kysyi että luulenko että sitä ambulanssia tarvitaan ja ilmoitin että ei tässä muuta mahollisuutta ole. Hän ilmoitti että selvä, tarttui puhelimeen ja soitti hätäkeskukseen josta ambulanssi järjestyi hänen avullaan kivuttomasti koska hätäkeskuspäivystäjälä ei mitä ilmeisemmin ollut halua alkaa tapella asiasta paikalla olleen lääkärin kanssa.

Puolen tunnin odottelun jälkeen ambulanssi saapui paikalle (areena sijaitsee kallion sisällä ja ambulanssilla oli 100m matka ajettavana vuoren sisälle odotettuaan hetken että portit saatiin ensin auki). Ambulanssimiehistö, tällä kertaa kolmikko, koska matkassa oli niinikään harjoittelija, kyseessä oli PEL:in ambulanssi, joten seksikkäät palomiehet olivat tällä kertaa hoitavana yksikkönä. He kuuntelivat tarinani ja tutkivat ja miettivät ja kärräsivät minut sisälle ambulanssiin, jossa johtava heistä sanoi sanat jotka muistan loppuelämäni ''Jos sä osaat ton näytellä, ni sä tarviit kyll piruvie Oscarin, kyll sä niin perhanan hyvät oot näyttelee sillon!''. Kyseinen ambulanssimiehistö ei uskonnut alkuunkaan luuloharhasuusdiangoosin jonka lääkärit olivat minulle asettaneet.

Päästyämme pois kallion sisältä alkoi arvuuttelu ambulanssimiehistöllä että mihin he ryhtyvät viemään minua, koska oireiden puolesta osoite olisi ollut Meilahden sairaala, mutta he eivät halunneet viedä muo sinne edellisen diagnoosin ja reissun takia, kotisairaalani Lohjan Aluesairaala taas ei myöskään palvellut heidän tarkoitusperiään. Joten he päätyivät lopulta soittamaan korkeimalle päivystävälle ensihoitolääkärille, joka HUS:ssa on lääkärihelikopteri Medi-Helin päivystävä lääkäri. Päivystävä lääkäri ilmoitti ambulanssille että osoite ei noilla lähtötiedoilla todellakaan ole Meilahden Sairaala, vaan osoitteeksi hänen lähetteellä otetaa täysin uusi sairaala, Jorvin Sairaala.

Kaikilla oli hyvät tarkoitusperät ottaa suunnaksi Jorvi, mutta kaikki kusi kyseisen sairaalan ennakkoluuloon ja haluttomuuteen tutkia  minua koska en ollut ''heidän sairaalaan kuuluva potilas''. Ensimmäisen lääkärin näin vasta 10 tunnin kuluttua saapumisestani päivystykseen, kyseessä oli hyvin ennakkoluulonen naislääkäri joka ei juuri tutkinnut ollenkaan eikä määrännyt ees lääkkeitä käteeni jotta tärinä kädesti olisi saatu loppumaan. Lopulta seuraavana aamunna mutt koitutettiin kunnossa jossa hädintuskin jaksoin omin jaloin kävellä 50 metriä autolle.

Kirjotuksesta tulisi liian pitkä yhtenä kirjoituksena, joten julkaisen tälle kirjoitukselle vielä suoraa jatkoa myöhemmin tarkentuvana ajankohtana.

Rauhaton sielu

Joskus tulee hankalia päiviä, iltoja öitä sekä niinikään aikajaksoja, niitä tupsahtelee tasasin väliajoin epäsäännöllisen säännöllisesti, jolloin tekee vain mieli nostaa kädet pystyyn ja luovuttamaan taistelu, antaa vaan kaikelle periks ja luovuttaa kun pää on hajaomaisillaan kaikkiin asioihin, niin tulevaisuuden avoimuuten sekä asioiden paikallapyörimiseen ja elämän jatkumattomuuteen joista olen eräässä blogimerkinässä aiemmin jo kirjotellut ja maininnut.

Viime aikoina näitä iltoja ja öitä on ollut suhteellisen usein, etenkin öitä, jolloin kaikki rauhottuu ja hiljenee, ja käytänössä istuu vaan itsekseen omien ajatusten kanssa vailla mitään (järkevää) tekemistä. Takana on ehkä rankin ja vaikein yö tällä hetkellä, syytä en oikeestaan tiiä, osasyy ehkä on että tällä hetkellä ei ole vain ajatukset päässä ja hajoamiset pääkopan kanssa, vaan niinikään jalkoijen toimimattomuus on tällä hetkellä suhteellisen huomattavaa ja merkittävää ja laahustaminen on tällä hetkellä kuvioissa kun jaloista puuttuu sekä tuntemus että voima tällä hetkellä. Mutta sitä tää elämä on mun osalta, jalkojen toimimattomuutta ja miettimistä millon ollaan jossain naama turvallaan makaamassa avuttomana keskellä yötä kun kukaan ei huomaa eikä tiiä että makaan jossain ilman kävelykykyä. Tällä hetkellä olotila on ehkä vahvin tähän mennessä tänä kesänä siitä että tekis vaa mieli tosiaan luovuttaa taistelu, antaa periks ja lopettaa taistelu tähän paikkaan ja alistua lopullisesti.

Ehkä omalla tavallaan tämän kesän vaikeuteen ja viimeaikaisiin vaikeuksiin on omalta osaltaan liittynnyt työttömyys sekä tekemisen puute, sekä motivaatio tekemiseen vaikka sitä löytyisi loputtomasti jos vaan jaksais tehä. Tähän mennessä olen joka kesän sairastumiseni aikana viettännyt jossain töissä, vaan tänä kesänä en mihinkään päässyt töihin, joten kotona olen ollut orjana ainoostaan. Mutta vaikka tekemistä löytyisi aina ei riitä motivaatio, tai fyysinen kunto tehdä jotain. Ja omalla tavallaan myös koska tekeminen on epäsäännöllistä, ei siihen muodostu minkäänlaista rutiinia jonka mukaan elää ja johon kroppa pääsisi tottumaan ja elämään elämää. Ja pankkitlin ja lampakon saldo ei kasva millään tavalla, päinvastoin.

Omalla tavallaan taidan olla pohjimiltaan ja perimmiltään ihminen joka ei osaa pysyä paikallaan, joka kaipais jotain tekemistä, jotain päämäärää elämäks, ees hetkeks, jotain mihin pyrkiä, jotain mitä ottaa maaliks. Pitkästä aikaa elämä on näin pirstautunutta, ettei tällä hetkellä ole mitään päämäärää tai tavotetta esittää ees kuukaudeks eteenpäin mihin pyrkiä. Joten pää hajoo ku tottunnu tekemään ja liikkumaan, työskentelemään, touhuumaan, omalta osaltaan myös tämänvuotinen erittäin epäsäännölinen puintikaus on omiaan sekottamaan asioita, verrattuna viime syksyihin tänä syksynä puintihommien alotus on venynnyt, sekä kesto tulee myös venymään erittäin pitkäksi sateisen syksyn takia.

Vie mutt kotiin(mihin elämä miehen vie)

Blogin hiljaiselo ja kirjoittajan tauko rikkoutuu ja pirstoutuu hetkeksi puhtaasti unettomuuden vuoksi, unta todellakin kaivattaisiin, koska aamulla kello 9 herätys tällä maajussilla on pellolle puimaan ohraa pois sekä kuljettamaan sitä pellollta, mutta aina eivät mene tasa unen lahjat, isäukko kuorsaa tuolla täyttä häkää kun taas minä käynnistin koneen hetki sitten.

Unettomuus johtuu puhtaasti elämänmietinnöistä, jälleen kerran, näitä oitä on kohdallani aina välillä, ajatukset ja mietinnät päässä pyörivät täyttä häkää, ja unta ei tuu vaikka miten yrittää, ärsyttävä tilanne. Myös kummasti nämä yöt aina osuvat sillonkun aamulla olisi aikanen tai suht aikanen herätys tai menoa, koskaan ei nämä yöt ajotu sillon ku aamulla voi vapaasti nukkua vaikka päivään asti ja nousta kello 3 ylös.

Omalla tavallaan tuntuu että elämä rullaa paikallaan, ei ole vakinaista työtä, eikä määräaikaista tai pätkittäistä työtä maatilatoimintamme ulkopuolella (maatilatoimintamme ei työllistä ees yhtäkään ihmistä täyspäiväsesti, koska kyse on pienitilallismaaviljelystä), olen jo 1½ vuotta niinsanotusti rullannut paikallaan, aina löytyy jotain pientä tekemistä kotona, mutta pankkitili ei sillä liho, ja elämä rulla paikallaan kun samat kuviot elämässä kokoaika käynnissä. Poikkeuksena toki viime talvi jolloin aurausurakointi työllisti, mutta mitään pitkä-aikaista tulonlähdettä ja työtä siitä ei kehkeydy, tulevan talven osalta pohdin vielä että jatkanko hommia vai ei, koska tulevaksi talveksi asiakaskuta supistuu niin pieneksi että rajamailla on että kanattaako vehkeitä käynnistää tulevaksi talveksi.

Kuten olen aiemmin maininnut, en koskaan valmistunnut ammattikoulusta, joten olen ilman ammattia, paperilla siis. Niinikään suuri vaikutus työttömyyteeni on kortittomuuteni, kova ja karski fakta on että ilman ajokorttia ei haja-asutusseudulla pärjää, koska etäisyydet on pitkät ja työtä ei juuri tästä pienestä kylästä hirveesti löydy.

Omalla tavallaan tekisi mieli pakata kamat, ja lähteä täältä kotiseudulta pois, ei naapurikuntaan, vaan johonkin pidemälle, vaan ottaa etäisyyttä kaikkeen kotikonnuilta jokski aikaa, kunnes olisi aika palaa kotiin ottamaan maanviljelytoiminta sukupolvenvaihdoksessa yli isältäni. Mutta, tämä asia sisältää niin paljon monimutkaisuuksia. On hanakala vaan lähteä johonkin X paikkaan täysin randomisti, varsinkin kun ei minulla ammattia ole eikä ajokorttiakaan jolloin työllistyminen missä vaan on paljon helpompaa. Tällä hetkellä ehkä pientä astetta vakavempaa mietettä aiheen tiimoilta on, mutta kyseinen viritys sisältää vielä niin paljon usvassa olevia asioita ja epävarmuutta, että aika olematon kyseinen tilanne vielä tässä vaiheessa on. Mutta mukavaa olisi päästä kotikonuilta pois ja jättää kaikki taakseen ees vuodeks, paeta kaikkia vaikeuksia, saada uus ja puhdas alkupiste elämälle, yksinkertaisesti vaan päästä nollaamaan ja ottamaan etäisyyttä kaikkeen.

Elämä ei aina ole yksinkertaista ja helppoa.

Blogi piipahtaa tauolle

Blogi lähtee allekirjoittaneen bloggaajan työelämäkiireiden takia lyhytkestoiselle tauolle joka johtuu puhtaasti siitä että huomenna kello 8.30 herätyksellä lähtee oman tilamme syyspuinnit käyntiin rukiin puinnilla josta jatkamme ohran puintiin pikkuhiljaa, jonka jälkeen vuorossa ovat niinikään vehnän kuin soijapapujen puinti, puintikaus päätetään perunoiden ylösnostolla talkooporukalla.

Haluan tähän kohtaan kiittä kaikkia lukijoita, niin heitä jotka ovat jääneet blogia seuraamaan aktiivisesti, kuin niinikään heitä jotka blogissa ovat piipahtaneet, te pidätte tämän blogin hengissä ja jatkatte tarinani kulkua.