Ystävä(t)

Olen aiemmin kertonnut ja tarinoinut siitä miten joskus onnellisuus voi olla hyvinki pienistä asioista ja teoista kiinni. Tästä pidän yhä edelleen kiinni, joskus pieni ja merkityksetön asia toiselle ihmiselle, voi olla toiselle hyvin tärkeä asia, tässä tapauksessa minulle.

Viime lauantaina olin kuskina sukulaisilleni ja määränpäänä oli Parainen Turun lähellä sekä erään yhdityksen joulujuhlat, keli mennessä oli vielä hyväksyttävä, mutta takasintulomatkalla oli paikotellen suht armoton lumisade paikalliskuuroina, keli parani toki kotikonnuilla suunatessa, joten lumisateet painoittuivat enimmäkseen alkumatkaan ja taipaleeseen. Matkanvarrella oli pakko pysähtyä väsymystason laskiessa siihen pisteseen että kupponen kahvia oli pakollinen, ja kotiin selvisimme noin kello 5 aamulla. Lumisateet painottuivat minun onnekseni tottatosiaan länsi-suomeen, koska jos lumisade olisi pk-seudulle tullut, olisin käytänössä kerennyt ottaa hyvin lyhyet yöunet, ennenku olisi joutunnut vaihtamaa ajoneuvoa perseen alla ja lähteä auramaan ihmisille teitä auki. Näin ei onneksi loppujenlopuksi käynyt mutta pieni jännitys oli kyllä asian tiimoilta monta tuntia ja joutu välillä heräilee tiiramaan että onko sieltä ruvennu tulemaan jotain taivaalta ales.

Joulujuhlien aikana ystäväni joka tätänykyään majailee ja asuu Turussa laittoi viestiä, hän siis oli tietoinen että olin suunannut Paraisille. Viestin sisältö oli kutakuinkin että onko kovat bileet ja voitko lähtee sielt, et tuu ihmeessä käymään Turussa jos vaa pystyt, ja asioita järjesteltiin hieman ja suunnaksi juhlapaikalta otin illan ratoksi sitten Turun. Kyseinen kerta oli ensimmäinen kerta kun käyn tervehtimässä ystävääni Turussa, välimatka on sen verta suuri ettei sinne ihan viitti lähtee sunnuntaiajelemaan, joten tämän vuoksi vaikka ystäväni jo tovin Turussa on asunnut, oli kerta ensimmäinen kun Turkusessa tapasimme.

Kyseinen poikkeama matkasuunnitelmiin oli tervetulutta vaihtelua arkeen, päästä ottamaan hajuarakoa kaikkeen ''arkiseen'' ees pariks tunniks oli paikallaan ja tervetullutta, ja olihan mukava nähdä vanhaa lapsuudenystävää taas parin kuukauden tauon jälkeen, kotikonnuilla tapasimme viimeksi pari kuukautta takaperin pikaisella(no ei siit tainu hirveen pikanen sittenkään tulla... : D) kahvilla paikallisella tebarilla.

Kuten sanoin, ehkä ystävälleni merkityksetön käynti, mutta itselleni oli hyvin tärkeetä päästä tervehtimään vanhaa ystävääni hänen uusilla kotikonnuillaan, toki hän on joskus sanonnukkin ettei tätä Siuntion maalaismaisemaa ja tunnelmaa sekä mentaliteettiä tule hänestä(kään) koskaan saamaan pois. Näinhän se on, kun täällä kasvannu ja varttunnu maalaismaisemassa ni eipä se koskaan juuri taida ihmisestä kadota pois vaikka kuinka muuttais kaupunkiin.